Ruisrock vahvistui ruotsalaisella EDM-osaamisella ja kotimaisella räpillä

Lisää esiintyjiä Ruisrockiin.

12.04.2023

Ruisrock on julkistanut tänään lisää esiintyjiä kesän festivaaleilleen.

Ruotsalainen EDM-jätti Alesso esiintyy Ruisrockissa perjantaina. Pitkän uran tehnyt artisti soittaa progressiivista housea. Alesson musiikkia on on kuunneltu suoratoistopalveluiden kautta miljardeja kertoja, ja hän on tehnyt yhteistyötä Katy Perryn ja Zara Larssonin kaltaisten supertähtien kanssa.

Ruisrockin kotimainen ohjelma laajenee erityisesti rapin osalta. Festivaalilauantaina nähdään vähän aikaa sitten uutta musiikkia julkaissut Isaac Sene, jonka kanssa esiintyy tuore nousija Adi. Mukaan on saatu myös Yeboyah (kuvassa) sekä Tippa T -sinkustaan tunnettu Turisti sekä Slani.

Rap-ohjelman lisäksi myös R&B-ohjelma kasvaa laulaja-lauluntekijä Pihlajalla. Vaihtoehtopopia festivaalille tuo Knife Girl.

Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun

Lisää luettavaa