Ruisrockiin varsinainen veljesten superyhtye – jonka suhteen meillä on hyviä ja huonoja uutisia

Ruissi on kohta loppu.

29.03.2018

Yhdysvaltalaisveljesten Swae Leen ja Slim Jxmmin muodostama hiphop-duo Rae Sremmurd nousee Ruirsock-festivaalien lavalle perjantaina 6. heinäkuuta.

Hiphopia ja trapia yhdistelevä Rae Sremmurd kohosi vuonna 2014 musiikkimaailman tietoisuuteen suoraan debyyttisinglellään No Flex Zone, josta kuultiin remixejä maailmanluokan artisteilta Nicki Minajista Pusha T:hen. Veljekset ovat tehneet yhteistyötä muun muassa Gucci Manen ja Lil Jonin kanssa, ja yhtyeen tunnetuimmat hitit Black Beatles ja Swang ovat keränneet satoja miljoonia kuuntelukertoja Spotifyssa. Tulevalta SR3MM-levyltä lohkaistiin keväällä single Powerglide, jolla kuullaan myös rap-artisti Juicy J:tä.

Mikäli Rae Sremmurdin takia Ruisrockiin haluaa, niin kannattaa pitää kiirettä: peruslipuista yhden päivän lauantailiput myytiin loppuun jo maaliskuun alkupuolella, ja tällä viikolla loppuivat kolmen päivän liput sekä kahden päivän perjantai–lauantai- ja lauantai–sunnuntailiput. Lippuja on saatavilla vielä perjantaille ja sunnuntaille.

Lisää luettavaa