Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Radio Supernova, sen löydät täältä.
Tällä kertaa vuorossa oleva Runo julkaisi juuri ensimmäisen singlensä Johanna Kustannuksen kautta. Yö-single on samalla toinen maistiainen artistin debyyttialbumilta, jonka Runo lupailee ilmestyvän vielä tänä vuonna.
Artisti on ollut paljon esillä, sillä hän voitti Ylex-radiokanavan Nosteessa -kilpailun, sekä oli myös osa kyseisen kanavan vuosittaista läpimurto-listausta.
Rumballe muusikko kertoo musiikistaan ja myös edellä mainituista mahdollisuuksista.
Mikä soi napeissa just nyt?
”Aloitan yleensä vuoden musan suhteen aika puhtaalta pöydältä ja yritän löytää jotain uutta, mutta siitä huolimatta Ashnikko on jäänyt edellisvuodelta pyörimään. Tosi mielenkiintoinen ja huumorintajuinen artisti, jolla on persoonallisia ja koukuttavia huukkeja.”
Mist sä tuut?
”Tulen Kaustiselta, Keski-Pohjanmaalta. Sieltä ajelin pakulla Helsinkiin ja opiskelin muusikoksi. Tällä hetkellä ajelen artistiutta päin. Toimin Runo-nimellä ja kirjoitan myös mielelläni muille.”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Lauloin jo ennen kuin puhuin. Muistan lapsuudesta pakottavan tarpeen esiintyä muille ja pidin alle kouluikäisenä keikkoja takapihalla, joissa seisoin pesuvadin päällä ja lauloin. Ehkä se siinä pesuvadin päällä sitten iskostui tajuntaan, että tämä on se suunta.”
Musiikillinen esikuvasi?
”Tämä on tosi hankala kysymys. Koen aika vahvasti tekeväni enemmänkin sellaista musiikkia, joka vielä puuttuu mun elämästä.”
Supervoimasi?
”Supervoimani on kokonaisvaltaisuus. Tykkään siitä, että kykenen selittämään mitä on tullut tehtyä. Luon aika johdonmukaisesti omaa maailmaa ja tarinoita, joissa on punainen lanka.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Varmaankin ilmaisuun ja tekstiin.”
Runo?
”Runon nimen keksi runoilija-ystäväni Francis North. Pyysin häneltä apua yrittäessäni löytää ’runollista suomenkielistä’ artistinimeä. Runon musiikki on vaarallista ja väkevää, mutta ytimeltään herkkää spoken word-poppia. Pyrin kirjoittamaan helvetin hyvin. Se on mulle kaikista tärkeintä.”
Ylex Nosteessa?
”Ylex-nosteessa kilpailu antoi musiikillista itsevarmuutta ja ennen kaikkea tilaisuuksia näyttää oma osaaminen oikeille ihmisille. Täytyi kerätä itsensä ja toimittaa!”
”Läpimurtolistaukseen pääsy tuntuu hullulta, sillä olen ihan uskomattomien artistien rinnalla siellä.”
”Tänä vuonna tulee levy. Eipä siitä sen enempää!”