Ruotsissa uskotaan muuhunkin kuin suoratoistoon: Ikea lanseeraa vinyylisoittimen

Huonekalujätti tekee yhteistyötä Teenage Engineeringin kanssa.

06.03.2018

Ikean hyllyt ovat olleet jo kauan vinyylilevyharrastajien suosiossa. Harva voi väittää, etteikö levyillä lastattu Expedit- tai Kallax-hylly olisi yksi maailman seksikkäimmistä näyistä.

Hyllyntäytettä joutuu jatkossakin metsästämään muualta kuin ruotsalaisen huonekalujätin myymälöistä, mutta Ikea on vahvistamassa asemiaan osana musiikinharrastajien olohuoneita.

Ikea lanseeraa ruotsalaisen viihde-elektroniikkayhtiö Teenage Engineeringin kanssa toteutetun yhteistyömalliston. Frekvens-mallisto tulee maailmanlaajuiseen myyntiin helmikuussa 2019.

Ikeasta kerrotaan, että idea Frekvens-mallistoon on syntynyt oivalluksesta, kuinka tärkeää musiikki on milleniaaleille. Frekvens-mallistoon tulee kuulumaan 22 tuotetta, joista esimerkkeinä mainitaan vinyylisoitin ja bilekäyttöön sopivia valoja.

”Nuorempana idea bileisiin syntyy usein samana päivänä. Uskon, että monet käyttävät Ikeaa juuri näin: ’Järjestänpä juhlat, tarvitsen laseja, servettejä, kynttilöitä ja muuta mitä löydän Ikeasta’. Lähtökohtamme oli ajatella juhlien järjestämistä kokonaisuutena”, Teenage Engineeringin toimitusjohtaja Jesper Kouthoofd kommentoi.

Lisää luettavaa