”Sä et vaan tajua mua ollenkaa” laulaa Sofa uudella kappaleellaan, joka on voimabiisi oman elämänsä supersankareille

Sofa julkaisi eilen uutta musiikkia.

08.12.2018

Helsinkiläinen rap-duo Sofa julkaisi eilen uuden kappaleen, joka kantaa nimeä Lucy Liukas. Kappaleen on tuottanut Noah Kin.

Yhtye kuvailee Lucy Liukkaan olevan voimabiisi ja samalla alter ego kaikille, jotka ovat kyllästyneet elämään toisten sätkynukkeina ja haluavat tavoitella omia unelmiaan.

Sofa koostuu SonSonista eli Sonja Kuittisesta sekä FanFanista eli Fanni Noroilasta. Heidän tavoitteenaan on musiikkinsa kautta ottaa kantaa sortaviin valtarakenteisiin, joita on sekä musiikkibisneksessä, että koko ympäröivässä yhteiskunnassa.

Sofan lisäksi artistit kuuluvat myös D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kokoonpanoon.

Voit kuunnella kappaleen alta.

Lisää luettavaa