Sacha Baron Cohen kurmottaa jälleen äärioikeistoa ja muita hörhöjä – Borat-hahmo tekee paluun jatko-osassa

Borat tekee paluun.

Sacha Baron Cohenin Borat-hahmo tekee paluun.

Viime kuussa SBC nähtiin pukeutuneena vanhaan tuttuun Borat-asuunsa. Nyt Collider-sivusto kertoo, että Borat 2 -leffan kuvaukset on saatu purkkiin, ja leffaa on jo esitetty muutamille elokuva-alan edustajille jakeulusopimuksen toivossa.

Colliderin mukaan Boratin jatko-osassa Sacha Baron Cohenin esittämä Borat kuvittelee olevansa suuri maailmantähti ensimmäisen Borat-leffan menestyksen myötä. Jatko-osassa Borat esiintyy valeasussa ympäri maailmaa aiheuttamassa jälleen hämmennystä piilokameratyyliin.

Aiemmin tänä vuonna Cohen osallistui valeasuisena äärioikeiston tapahtumaan USA:ssa. Tilaisuudessa hän esitti äärimmäisen rasistin hoilotuksen, jossa muun muassa laulettiin toimittajien paloittelemisesta ja pilkattiin kiinalaisia sushin syöjiksi. Laulussa kehotettiin myös käyttämään ydinaseita kiinalaisia vastaan.

Cohen yritettiin poistaa lavalta siinä vaiheessa, kun tapahtuman järjestäjät epäilivät olevansa pilan kohteena, mutta Cohenin turvamiehet estivät nämä aikeet.

Näyttääkin siltä, että tempaus oli osa Borat 2 -leffan kuvauksia.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

I voted, Great Success. #vote #kazakhelectioninterference @jimmykimmellive

Henkilön Sacha Baron Cohen (@sachabaroncohen) jakama julkaisu