Sadepäivän poiminta Yle Areenasta – katso mummojen tähdittämä Pulp-dokumentti

04.08.2016

Pulp-dokumentti Pulp: A Film About Life, Death & Supermarkets sai Suomen-ensi-iltansa Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla 2014. Tv-ensi-ilta on nähty Yle Teemalla ja nyt omaperäinen dokumentti on löytänyt tiensä myös Yle Areenaan.

Toimikoon se sateisen päivän katseluvinkkinä rakkaille Rumban lukijoille! Allekirjoittanut arvioi dokkarin tuoreeltaan näin:

Ei ollutkaan sitten ihan perinteinen bändidokumentti. Mitä bändien imagoihin ja tarinoihin tulee, eipä ole kohdekaan.

Pulp: A Film About Life, Death & Supermarkets pyörii Pulpin paluukiertueen viimeiseen konsertin ympärillä. Kuvausryhmä kiertelee yhtyeen kotikaupungissa Sheffieldissä jututtamassa kaikki kalakauppiaasta lehtikioskin sedän kautta sanavalmiisiin mummoihin ja outsider-nuoriin. Välillä nähtävät yhtyeen jäsenten haastattelut olisivat jääneet perinteisen bändidokumentin leikkauspöydälle.

Edellä mainitut asiat ovat ohjaaja Florian Habichtin työkaluja, joilla hän kuvaa nuorta Jarvis Cockeria ahdistaneen Sheffieldin ankeuden ja epäseksikkyyden muodonmuutoksen sympaattisuudeksi ja hiljalleen kypsyneeksi kotiseuturakkaudeksi. Taustalla on koko ajan keikkapäivän jännittyneen sähköinen odotus.

Pulp: A Film About Life, Death & Supermarkets erottuu keskinkertaisten bändidokumenttien massasta hitaasti lämpiävänä, omaperäisenä kertomuksena. Aivan kuten yhtyeen musiikkikin.

Lisää luettavaa