Samu Haber soolouralle – suomenkielinen single ilmestyy huomenna

Sunrise Avenuen kippari siirtyy sooloilemaan.

12.11.2020

Samu Haber aloittaa soolouransa huomenna julkaistavalla Enkelten kaupunki -singlellä. Kappale on Haberin säveltämä ja sanoittama ja sen on tuottanut Jukka Immonen yhdessä Antti ”RZY” Riihimäen kanssa.

Haberin kipparoima yhtye Sunrise Avenue tiedotti lopettamispäätöksestään vajaa vuosi sitten. Bändin oli määrä soittaa Olympiastadionille päättyvä jäähyväiskiertue viime kesänä, mutta korona lykkäsi tätä suunnitelmaa vuodella. Haberin elämäkerta Forever Yours julkaistiin juuri.

”Itse asiassa minähän taisin paljastaa suunnitelmani jo kirjassani, josta tarkkasilmäisimmät sen bongasivatkin”, sanoo Haber.

”Mutta kuten kirjassakin kerron, lopettamispäätöksen jälkeen biisejä alkoi syntyä kuin itsestään, sillä paras lääke siihen tunnemyrskyyn oli musiikki. Noiden kuukausien aikana syntyi myös halu palata juurille ja tuntui hyvältä palata kotiin. Se helpottunut ja haikea fiilis kiteytyi ihanasti tähän kappaleeseen.”

Lisää luettavaa