Sin Cos Tan on saanut vahvan haastajan Suomen parhaana kasarihenkisenä yhtyeenä – Esittelyssä Freeweights

Freeweights soi 1980-lukua - mutta pirteällä tavalla.

09.12.2014

Helsinkiläinen Freeweights soi 1980-lukua ihailtavan freesisti ja tyylitajuisesti. Bändi mainitsee esikuvikseen esimerkiksi Tom Cruisen ja Phil Collinsin. Debyyttikappaleen perusteilla 1980-lukua käsitellään hellävaraisen kunniottavasti vailla ironiaa. Kappale tuokin mieleen esimerkiksi Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan mainion Sin Cos Tanin.

Rumba otti yhteyttä Freeweightsin Kane Kaspar Heinoseen uuden Lightweight-kappaleen tiimoilta.

Kuka tai mikä on Freeweights?

Freeweights on pop-yhtye, johon kuuluu laulaja Toni, kitaristi-biisintekijä Markus, basisti ja gadgetmies Anssi, rumpali Antti ja synisti-tuottaja Kane.

Promokuvan perusteilla näytätte nuorilta herrasmiehiltä. Musiikkinne soi 80-lukua. Elittekö edes silloin? Mitä 80-luku teille merkitsee?

Kolme meistä on syntynyt 80-luvulla, ja kasarimusiikki tuo vahvasti mieleen skidinä fanitetut tv-sarjat ja leffat. Sieltä se estetiikka on meille periytynyt.

Kertokaa vähän musiikillisesta historiastanne. Mitä Freeweights on ollut ennen kuin heistä tuli Freeweights?

Markus kasasi Freeweightsin alunperin vuonna 2012. Lopullisen muotonsa bändi sai kesällä 2013 kun aiemmin ulkopuolisena tuottajana toiminut Kane liittyi mukaan. Kaikilla jäsenillä on bänditaustaa muista jutuista, mutta Freeweightsissä asiat tuntuvat ekaa kertaa loksahtavan paikoilleen.

Jos pitäisi valita kolme levyä tai ilmiötä, joista Freeweights koostuu, niin mitkä ne olisivat?

Phil Collinsin No Jacket Required, Nile Rodgers ja Tom Cruisen leffat.

Mikä olisi unelmaklubinne/kekkapaikkanne/festivaalinne, missä esiintyisitte, jos itse saisitte valita?

Kyllä se olisi Super Bowl 1985 -väliaikashow. Mieluiten yhteiskeikka Madonnan kanssa.

Lisää luettavaa