Slipknot paljasti lisätietoja tulevasta – Suomeen saapuvan bändin albumi on ”ilkeä ja säälimätön”

Slipknotin uudesta albumista lisätietoa.

Jana Blomqvist

Slipknot on julkistanut tarkempia yksityiskohtia tulevan albuminsa tiimoilta. Toistaiseksi nimettömän albumin on määrä ilmestyä 9. elokuuta. Samassa rytäkässä amerikkalaisyhtye varmisti lähtevänsä kiertämään Pohjois-Amerikkaa Volbeatin, Behemothin ja Gojiran kanssa. Ensi kesänä myös Suomeen palaileva Slipknot esiintyy Hyvinkään Rockfestillä perjantaina 7. kesäkuuta.

Vastikään antamassaan haastattelussa yhtyeen solisti Corey Taylor on kuvaillut albumia suorastaan ”ilkeäksi”. Hyvää kannattaa siis odottaa! Kyseessä on Slipknotin ensimmäinen täyspitkä sitten vuonna 2014 nähdyn .5: The Grey Chapterin. Aiemmin viime vuonna albumista julkaistiin jo hyvää lupaillutta esimakua uuden All Out Life -kappaleen muodossa.