Lappeenrannan Uutiset kertoi viime viikonloppuna täällä sokeasta rumpalista Mischa Muhlista, jolla on ollut vaikeuksia löytyy bändikavereita. Hän oli laittanut muun muassa lappeenrantalaisen levykaupan ilmoitustaululle viestin, jossa kertoi hakevansa soittokumppaneita. Tarkoituksena hänellä oli perustaa bändi, jonka esikuvina olisivat yhtyeet kuten yhtyeet Entwine, Metallica, Volbeat, Tuoni, Kotiteollisuus, Mokoma, Stam1na ja Takalaiton.
Tuolloin ilmoituksesta oli ollut vasta yksi kiinnostunut. Päätimme ottaa asian tiimoilta yhteyttä muun muassa Voice of Finlandista tuttuun Mikko Herraseen. Herranen toimii laulunopettajana sekä äänittää ja miksaa musiikkia 5By5-studiossa. Herranen on itsekin näkövammainen ja tiedustelimme häneltä, millä tavoin se on vaikuttanut hänen musiikin parissa toimimiseen.
Mischan artistisivut löytyvät muuten täältä. Sinne tukea osoittamaan vain!
EDIT: Mischan sivuilta kerrottiin juuri, että Mischa tapaa Mikko Herrasen tässä lähiaikoina. Hienoa!
Nykyään olet jo tunnistettu muusikko ja äänittäjä, mutta miten ihmiset suhtautuivat sinuun urasi alkuaikoina? Saitko osaksesi esimerkiksi naureskelua, ja miten onnistuit kääntämään tällaisen suhtautumisen voimavaraksi?
”Eihän tämä koskaan ole järin helppoa ollut, mutta eihän elämä noin ylipäätään ole. Varsinkin laulajana ihmiset kiinnittivät alkuaikoina, joskus vieläkin, huomiota liikkumiseeni ja olemiseeni ja laseihin nyt tietysti, jopa siinä määrin että itse asia pääsi joskus unohtumaan (”Hyvinhän se kai veti mutta olikohan aineissa”). Olen itse aina lähtenyt siitä, että hyvä tulos puhuu puolestaan ja koittanut elää ja toimia sen mukaan.
Joillekin ihmisille on valitettavan kiehtovaa huudella esiintyvälle artistille, varsinkin jos ymmärtävät, että toinen on jotenkin erilainen, mutta eivät ymmärrä miksi. Usein keikat myös tapahtuvat paikoissa, joissa yleisö on kemikaaleissa tai myrkytystiloissa (kännissä noin lyhyesti), nämä tilanteet eivät ole omiaan nostamaan katsovan yleisön keskimääräistä älykkyyttä. Siitä olen saanut kyllä ihan hyvän osan aikanani. Silti, ei pidä lannistua, on uskottava omaan tekemiseen ja omiin taitoihin ja jätettävä urpot hajoamaan omaan paskaan elämäänsä.”
Mitä hyötyä sinulle on sokeudestasi ollut muusikon uralla?
”Jos ollaan tarkkoja, en ole täysin sokea, siksi puhun mieluummin näkövammasta, vaikka se vamma tuntuu kaikille olevan jonkinlainen kirosana.
En tiedä, ehkä se, että kun on tottunut hahmottamaan asioita kuulon kautta, tulee kuulosta helposti ”tarkempi” myös musiikissa. Olen myös miettinyt, olisiko tullut treenattua ja ylipäätään tehtyä musaa niin paljon, jos näkö olisi sallinut vauhdikkaammat lajit. Olen päässyt soittamaan ulkomaille näköni ansiosta, pari kertaa jenkkeihin ja kerran thaikkuihin, tapahtumiin joihin näöttömyys artistina oli hakuehto. Ikimuistoisen hienoja reissuja ja keikkoja.
Tuntuu myös, että esiintyvänä taiteilijana näön puute monista haasteistaan huolimatta on ollut myös iso etu. Voi vetää täydellä fiiliksellä, vaikka yleisö näyttäisi kyllästyneeltä tai sitä olisi melko vähän. Jää paljon sellaista turhaa visuaalista palautetta väliin, joka voisi häiritä hyvää keikkaa.”
Mischa soittaa rumpuja, kuten sinäkin teit esimerkiksi Velcrassa. Mitä näkökykynsä menettäneen rumpalin on otettava huomioon soitossaan?
”Ei siinä soiton kannalta mitään ihmeellistä tarvitse, en usko että näkevätkään rumpalit lopulta tähtäävät soittimensa osiin näön avulla sen jälkeen, kun setin koostumus ja paikat ovat itselle selvät. Sokkorumpalina joutuu enemmän kiinnittämään huomiota käytännön asioihin kuten siihen, kuinka saada omat kamat kasaan ja purettua vieraassa ympäristössä ja kiireessä. Tämäkin onnistuu, kun on vain järjestelmällinen ja pitää huolta siitä, että tietää itse mihin omat kamat ja niiden keissit keikoilla sijoitetaan.
On myös ihan peruskäytäntö että rumpalia autetaan roudauksessa näkökyvystä riippumatta, koska rummuissa on perusbändisoittimista eniten kasaamista. Minulla oli Velcran loppuaikoina apunani rumputeknikko keikoilla mukana. Siitä oli valtava apu.
Sokkorumpalina on myös hyvä muistaa, että keikkoja tullaan katsomaan eikä pelkästään kuuntelemaan. Se helposti itseltä unohtuu, kun asialla ei niin itselle ole merkitystä. Kannattaa treenata myös visuaalista puolta ja kysellä neuvoja siihen.”
Onko sinulla jonkinlaisia tsempin sanoja Mischalle? Sana on lopussa vapaa!
”Usko itseesi niin muutkin voivat uskoa. Älä lannistu, jos ihmiset säälivät tai eivät ymmärrä, että vika tosiaan on vain heissä, he säälivät siksi koska eivät ymmärrä sekä hassua kyllä usein myös siksi, että pystyvät niin tuntemaan itsensä (eikä suinkaan sinua) hyväksytymmäksi tai paremmaksi.
Hyvä duuni ja asenne huomataan. Kukaan ei halua bändiinsä väärinymmärrettyjä sokkorassukoita, mutta oikealla asenteella olevalle perusjäbälle joku näkökyky tai muu epäolennainen on vain pikkuseikka, josta selviää kun asiat puhuu läpi ja elää realiteettien mukaan.
Hyvä soitto puhuu aina puolestaan, ja aina on tilausta hyvälle rumpalille, musiikki perustuu kuitenkin monella tapaa rytmiin, joten sen tekijät ovat tärkeitä. Eikä noin ylipäätään koskaan pidä luovuttaa sellaisesta mitä rakastaa, eteenpäin vaan täydellä höyryllä.”
