Soliti esittelee seuraavaksi Cats on Firen nykykunnon

Julkaistu:

Turkulaisyhtye julkaisee ensi vuonna kolmannen levynsä. Kuuluuko kokemus vertailussa levy-yhtiön tasokkaisiin debytoijiin The New Tigersiin ja Big Wave Ridersiin?

Kuva: Soliti

Soliti-yhtiö jatkaa rynnistystään kotimaan indiemarkkinoilla. Muut alan levyfirmat Fullsteam etunenässä ovat pitäneet tänä vuonna matalaa profiilia uusien julkaisujen suhteen, mutta Nick Trianin firma työntää uutta musiikkia saataville tiiviiseen tahtiin. Astrid Swanin ja The New Tigersin levyjen sekä Big Wave Ridersin ep:n jälkeen ovat vuorossa Black Twig ja Cats on Fire uutuusalbumeineen.

Black Twigin tammikuussa ilmestyvästä esikoislevystä on annettu suotuisia signaaleja jo aiemmin singlelohkaisujen muodossa, ja nyt on tarjolla osviittaa Cats on Firen nykyilmeestä. Kuuntele ja lataa bändin My Sense of Pride -kappale täältä. Toistaiseksi nimeämätön albumi julkaistaan tiedoteen mukaan ”keväällä 2012”.