Sonylle kovia kiinnityksiä

Kaksi kiinnitystä, sekä yksi yhteistyösopimus.

08.02.2020

Sony Music Finland jatkaa kovia kiinnityksiä. Levy-yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kiinnitettiin Henri Lanz, joka tunnetaan paitsi M-Eazy Musicista, niin säveltäjänä monien hittien takaa.

Universalilta yhtiölle siirtyi Jannika Nyqvist. Kuninkaallisissakin piireissä noteerattu Nyqvist toimii Sonyn markkinointijohtajana.

Nyt uudet mielenkiintoiset kiinnitykset musabisneksen saralla jatkuvat. Sakke Aallosta on tullut uusi A&R-konsultti ja Nosh A Lodysta A&R-koordinaattori.

Lisäksi Nikolai Alhon pyörittämä 325 Media kirjoitti yhtiön kanssa uuden yhteistyösopimuksen. 325 Median nykyisiä artisteja ovat muun muassa Wil ja Rosi.

Paitsi musiikillista osaamista, niin futistaitoa löytyy: Nikolai Alho ja Nosh A Lody tunnetaan myös jalkapalloilun saralla.

Nosh A Lody


Alho kommentoi sopimusta tiedotteella näin:

”Olemme todella innoissamme tulevasta yhteistyöstä Sony Musicin kanssa. 325 media on toiminut täysin itsenäisenä yhtiönä omilla ehdoillaan ja omalla strategialla vuodesta 2015 asti. Uskomme vahvasti omaan sekä Sonyn tekemiseen ja yhteisenä tavoitteena on tuoda Suomen musaskeneen paljon mielenkiintoisia artisteja, joilla on pitkä ja kestävä ura.”

Sakke Aalto tunnetaan omien levytysten saralla Keko Salatana. Hittejä toisensa perään julkaiseva tuottaja-laulaja on tehnyt kappaleita muun muassa JVG:lle (muun muassa Kran Turismo) ja Cheekille (muun muassa Sokka irti).

Diskografiasta löytyy tuoreimpien joukosta Behmin Hei rakas -kappale, jonka tuottajiin Sakke Aalto lukeutuu. Kappale nousi hiljattain radiosoittolistan ykköseksi. Lisäksi biisi on ollut pidemmän tovin Spotifyn kärkikymmenikössä.

Toimitusjohtaja Lanz kommentoi uusia kiinnityksiä näin:

”Olemme Sonylla innoissamme saadessamme lisää vahvistusta sisältöpuolelle.
On erittäin hienoa lähentää yhteistyötä vielä tiiviimmäksi Saken ja 325 Median kanssa ja saada heidät mukaan osaksi meidän uutta aikakautta. Olemme tehneet hedelmällistä yhteistyötä jo hyvän aikaa ja jatkossa yhdistämme voimamme vielä merkittävämmin uusien artistien ja sisältöjen parissa. Lisäksi saamme vielä tiimiimme todella motivoituneen ja luovan tyypin kun Nosh aloittaa A&R-koordinaattorin roolissa.”

Saa nähdä kuinka pian uudet kuviot konkreettisesti näkyvät, mutta ainakin on selvää, että pöhinää riittää.

Lisää luettavaa