Spiritualizedin juna puksuttaa yhdeksän minuutin retrotripille – kuuntele uusi single

Julkaistu:

Bändi lupaili uutta levyä maaliskuulle, mutta hommat eivät menneetkään ihan niin kuin elokuvissa. Uusi julkaisupäivä on näillä näkymin 16. huhtikuuta.

Kuva: Mathias Nielsen / Wikimedia Commons

Psykedeelisen rockin lähettiläs Spiritualized heräilee hiljalleen horroksestaan. Brittiyhtye on työskennellyt seitsemännen studioalbuminsa Sweet Heart Sweet Lightin kimpussa marraskuusta asti, ja matkan varrella vastaan on tullut muutama mutka. Viimein kuitenkin levyltä saadaan materiaalia kuultavaksi, kun ensisingle Hey Jane putkahti taajuuksille.

Kappale täyttää korvakäytävät hypnoottisella junnauksella, menneiden haikailulla ja brittipopahtavalla twistillä. Alta voi iskeä soimaan.

Hauskana detaljina vielä mainittakoon, että tulevalla levyllä kuullaan bändin keulahahmon Jason Piercen tyttären kynäilemä säkeistö biisissä So Long You Pretty Thing. 11-vuotias tyttö myös laulaa biisissä.