Kerroimme sivuillamme täällä, miten Spotify siirsi suomalaisen musiikin suosituslistojen laatimisen Suomesta yhtiön kotimaahan Ruotsiin.
Miten tämä sitten vaikuttaa uuden kotimaisen musiikin löytämiseen Spotifyn kautta? Asiaa käsitteli tänään Nelonen Median musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari mainiossa kirjoituksessaan Substack-palvelussa. Mäntysaari on itse aiemmin työskennellyt Spotifyllä ja vastannut soittolistojen laatimisesta. Mäntysaari kirjoittaa muun muassa seuraavaa:
”New Music Friday -soittolistalla on Samuli Väänäsen aikana ollut 50-60 kotimaista biisiä per viikko, viime perjantaina Samulin lähdettyä niitä oli 15… Omakustanne- ja indietoimijoiden lisäksi häviäjiä ovat kuulijat. Kun Spotify kerran itsekin myöntää, että Suomessa tykätään kuunnella paikallista musiikkia, ja että indiet ovat heille tärkeitä, miksi he sitten vaikeuttavat tämän musiikin löytämistä? Vieläpä aikana, jona AI-paskan tulva vaikeuttaa musiikin löytämistä muutenkin?”
Mäntysaari pelkää tekstissään, että Spotify nostaa jatkossa New Music Friday -listalle ja muutamalle muulle hittilistalle major-levy-yhtiöiden prioriteettijulkaisut, ja pienemmät indiejulkaisut jäävät vähemmälle.
”New Music Friday Suomi -soittolistalla on Samuli Väänäsen aikana ollut 50-60 kotimaista biisiä per viikko, viime perjantaina Samulin lähdettyä niitä oli 15”, kertoi Mäntysaari kirjoituksessaan.
New Music Friday Suomi -lista ilmestyi tuttuun perjantaiseen tyyliin tänään. Listalla on 109 kappaletta. Niistä 27 on suomalaista käsialaa, joten määrä on nousussa viime viikosta. Suomalaisia kappaleita listalla on silti kymmeniä vähemmän kuin Väänäsen kuratoinnin aikana oli.
Tämän viikon kappaleista 13 voidaan lukea enemmän tai vähemmän indie- tai omakustannejulkaisuiksi. Kaukana ollaan muutaman viikon takaisista ajoista. Huomionarvoista on myös se, että listan kappaleista peräti kuusi on tänään ilmestyneeltä Cheek-tribuuttilevyltä. Siis yhdeltä ja samalta albumilta, joka sisältää kymmenen biisiä.
Kyllä, Cheek-versiointeja ovat tehneet artistit, jotka olisivat saattaneet uusilla julkaisuillaan kyseiselle listalle päästä, sitä tuskin kukaan kieltää, mutta silti: kuusi levyä samalta major-levy-yhtiön (Sony) albumilta.
Ei tämä suoraan sanottuna hyvältä näytä.