Stadionkeikkoja aina Venäjältä Intiaan saakka: 15 vuotta täyttävä suomalaisyhtye ei sammaloidu – uusi levy ulkona pian

Poets of the Fall lähtee mailmankiertueelle.

05.09.2018

Viisitoistavuotista taivaltaan juhliva Poets of the Fall julkaisee uuden Ultraviolet-albumin lokakuun 5. päivä.

Levy on kansainvälistä suosiota nauttivan yhtyeen kahdeksas studioalbumi ja samalla kolmannen levytrilogian toinen osa.

”Levyn nimi Ultraviolet viittaa näkymättömään maailmaan, meidän kokemuksiin ja muistoihin ja sitä kautta usein tiedostamattomiinkin ajatuksiin ja uskomuksiin, jotka vaivihkaa ohjailevat meidän toimintaamme ja tunteitamme uusia kokemuksia luoden. Albumi on itse tuottamamme ja musiikillisesti ehkä monipuolisinta POTF:ia tähän mennessä. Ajatuksena oli, että kokeillaan kaikkea ja astellaan tahallisen genretiedottomasti kaikkien rajojen yli ja katsotaan mitä syntyy. Koko levyn tekoa siis kannusti eräänlainen uuden vapauden löytäminen. Taustalla luuhaa positiivisen muutoksen siemen”, kommentoi yhtyeen solisti Marko Saaresto.

Uuden levyn myötä aktiivisesti keikkaileva yhtye suuntaa jälleen tien päälle. Suomeen on luvassa kaksi levynjulkaisukeikkaa lokakuun puolivälissä. Tämän lisäksi yhtye vetää 28 keikkaa ympäri maailman aina Intiasta Venäjälle.

Lisää luettavaa