Stereo Total -yhtyeen Françoise Cactus (syntymänimeltään Françoise Van Hove) on kuollut syöpään.
Hän oli kuollessaan 56-vuotias. Asiasta kerrottiin yhtyeen Facebook-sivulla.
Stereo Total perustettiin Berliinissä vuonna 1993. Sen muodostivat Françoise Cactus sekä Friedrich Ziegler. Yhtye teki lofi-musiikkia, jossa oli sillisalaattimaisesti vaikutteita niin electronicasta, punkista, indiestä kuin monista muista musiikkityyleistä. Stereo Totalin tyylinä olikin tyylittömyys, jonka se teki berliinimäisen tyylikkäällä tavalla.
Yhtye vieraili Suomessa monta kertaa 2000-luvun taitteen molemmin puolin, ja sen keikoilla oli aina iloisen riehakas tunnelma.
Parhaiten huikean tuottelias (yhtye julkaisi urallaan 15 albumia) bändi muistetaan japanilaisen new wave -yhtye Plasticsin kappaleesta tekemästä I Love You Ono -coverista, joka on soinut useissa mainoksissa.


