Suomalainen 14-vuotias musikaalinen ihmelapsi herätti levy-yhtiöiden kiinnostuksen – satoja tuhansia kuuntelijoita saaneet kappaleet julki nyt

Maagista musiikkia tarjolla.

21.07.2017

Suomalainen Olli herätti Radio Helsingin demoraatia vetävän Nick Trianin kiinnostuksen kaksi vuotta sitten kanavan demo-ohjelmaan lähettämillään kappaleilla.

Tuolloin vasta 14-vuotiaan Ollin biisit olivat hämmästyttävän valmiita paketteja musiikkia, joita oli vaikea määritellä mihinkään genrelokeroon. Ne ottivat inspiraatiota japanilaisesta anime- ja mangakultuurista, ja ne leikittelivät lastenlaulumaisilla melodioilla ja naivistisuudella. Silti niissä oli jotain maagista.  Olli on itse kertonut löytäneensä Four Tetin musiikin noin 8-vuotiaana, ja innostuneensa sitä kautta elektronisen musiikin tekemisestä.

Olli on malliesimerkki internet-ajan muusikosta. Hänen kappaleensa ovat levinneet Soundcloud-palvelun kautta ympäri maailman, ja niillä on ollut kahdessa vuodessa yhteensä satoja tuhansia kuuntelijoita – ilman minkäänlaista markkinointia tai ennakkohypetystä.

Nyt tänä vuonna 16 vuotta täyttänyt Olli julkaisee kaksi EP-levyllistä materiaalia Soliti-levy-yhtiön kautta. Ensimmäinen, vanhaa materiaalia sisältävä EP julkaistiin tänään, ja toinen on tulossa myöhemmin tänä vuonna.

Kuuntele EP alta. Hienoa, hienoa musiikkia.

Lisää luettavaa