Suomalainen indieyhtye Black Twig julkaisee perjantaina albumin – ennakkosoitossa Rumbassa täällä

Black Twigin levy ennakkosoitossa Rumbassa.

24.02.2021

Black Twig julkaisee Was Not Looking for Magic –albuminsa virallisesti perjantaina 26. päivä helmikuuta Soliti-levy-yhtiön kautta.

Levy on kuitenkin ennakkosoitossa tästä päivästä lähtien Rumban sivuilla.

”Työstimme albumia melkoisen kauan. Ensimmäiset äänitysessiot vietimme kesällä 2017. Meihin ei kohdistunut mitään ulkopuolisia paineita, ja se kuuluu albumista ja kappaleista. Ne ovat täyteläisempiä kuin ennen, niissä on enemmän koskettimia ja akustisia soittimia”, yhtye kertoo ja jatkaa:

”Sanoituksellisesti mikään ei ole muuttunut sitten ensimmäisten sessioiden. Sanoitukset kertovat elämämme lisäksi laajemmista yhteiskunnallisista asioista kuten politiikasta.”

Kuuntele albumi kokonaisuudessaan alta.

Lisää luettavaa