Ocelot julkaisee uuden albumin Siskoni on noita 20. päivä syyskuuta Soliti-levy-yhtiön kautta. Albumi on Ocelotin toinen. Yhtyeen ensimmäinen levy Auringon Puutarha ilmestyi lokakuussa 2022.
Levyltä ilmestyy toinen single Prinssi/Pikkuveli tämän viikon perjantaina. Kappaleen ennakkovideo on ensinäytössä Rumbassa tästä päivästä lähtien. Kappaleesta yhtyeen laulaja Emilia Pennanen kertoo seuraavaa:
”Prinssi/Pikkuveli on suoraviivainen pianokappale. Se on inspiroitunut kokemuksestani siitä, kun olin 19-vuotiaana miehet musiikkialalla -konferenssissa. Prinssi/Pikkuveli -hahmo on tietynlainen arkkityyppi, joka ulottuu myös musiikkikentän ulkopuolelle.”
Albumista yhtye kertoo seuraavaa:
”Siskoni on noita on kollaasi hahmoja, katseita ja omakuvia. Maailma jossa vierailijat, matkustajat, prinssit, noidat, exät, öiset varkaat, unohtuneet ensirakkaudet, etääntyneet sisarukset, turistit ja tuntemattomat kehot virtaavat muistojen, laulujen ja unien läpi. Se on outouden omaksumista ja tavanomaisen hyväksymistä. Muiden ihmisten katseen torjumista ja muokkaamista. Se on kudelma tarinoita ihmisten välisestä ainaisesta epävakaisuudesta, epävarmuudesta ja rakkaudesta. Se on peili, jonka kasvot katsovat takaisin.”
Kuuntele kappale alta.
