Suomalainen noise rock -yhtye Echo Is Your Love julkaisi uuden kappaleen – kulttibändi yhä omalla tasollaan

Rasti seinään: EIYL julkaisi uutta musiikkia.

18.09.2020

Eräs mainioimmista kotimaisista noise rock -yhtyeistä koskaan eli Echo Is Your Love julkaisi viime viikonloppuna videon uuteen kappaleeseensa I Feel Numb. Yhtye on soitellut biisiä jo vuosien ajan keikoillaan, mutta nyt se on julkaistu myös levytettynä versiona.

Vuonna 1998 perustetun Echo is Your Loven (tuttavallisemmin tietenkin ihan vaan Echojen) edellinen levy Heart Fake ilmestyi vuonna 2010. Heti perään 2016 yhtye julkaisi DNA / Six​-​Month Night -seiskatuumaisen, jonka senkin nyt linkitämme tuohon alle ihan vain perjantain kunniaksi.

Ei se määrä, vaan se laatu!

Bändin kuulumisia voi tarkastella yhtyeen Facebook-sivuilta täältä.

Lisää luettavaa