Suomalaisartisteille kiertuetukea Kiinaan

22.04.2010

Suomalaista musiikkia lennätetään Kiinaan Shanghain maailmannäyttelyn kunniaksi.

Kuva: Catskills

Työ- ja elinkeinoministeriö jakoi Musexin kautta kiertuetukea Kiinaan ja sen lähialueille kuudelle artistille tai yhtyeelle.

Tällä kertaa tuettiin niitä, jotka ovat menossa kiertueelle Shanghain maailmannäyttelyn aikaan 1.4.–30.6. välillä.

Tukea haettiin noin 80 000 euron edestä, ja sitä jaettiin yhteensä 56 500 euroa.

Tukea saavat Husky Rescue (15 000 euroa), Before the Dawn (6 500), Pekka Pylkkänen Tube Factory (6 000), Renaissance Man (7 000), Turisas (7 000) ja Stratovarius (15 000).

Kiertuetuen saajat päätti Musexin hallituksen asettama riippumaton asiantuntijatyöryhmä. Kriteereitä olivat muun muassa tukea hakevan yhtiön toiminnan ammattimaisuus sekä yrityksen kontaktit ja strategia Kiinan markkina-alueella. Tuen maksatuksen ehtona on raportointi investoinnin tuloksellisuudesta.

Viime lokakuussa Opetusministeriö, Ulkoasiainministeriö ja Työ- ja elinkeinoministeriö jakoivat tukea yhdeksälle suomalaisartistille tai yhtyeelle, jotka olivat menossa kiertueelle Kaukoitään ennen Shanghain maailmannäyttelyä.

Tukea saivat Amorphis (8 000 euroa), Ensiferum (3 000), Vishnudata (7 000), Negative (9 000), Meta4 (7 000), Stalingrad Cowgirls (6 000), Snipe Drive (10 000), Shogun Kunitoki (8 000) sekä Niklas Winter & Teemu Vainikainen Duo (4 000).

Lisää luettavaa