Suomalaisartisti julkaisi tänään albumin, jonka tekijäkaarti on historiallisen kova – lehdistötiedote on syystäkin kaikkea muuta kuin humble brag -kamaa

Isac Elliotilta uusi levy.

26.12.2017

Isac Elliot julkaisi tänään albumin Faith. Isac täytti tänään myös 17 vuotta.

Faith on ylittänyt kultarajan jo ennen julkaisuaan niin Suomessa kuin Norjassakin ja on kerännyt maailmanlaajuisesti yli 72 miljoonaa streamia”, kertoo tiedote ja jatkaa ei-ihan-niin humble brag -linjalla.

”Faith-projektin aikana Isac on päässyt työskentelemään monien maailman tämän hetken arvoistetuimpien biisintekijöiden kanssa, kuten Ali Tamposi (DJ Snake, Justin Bieber, Kygo, Selena Gomez, Camila Cabello ja Young Thug), Big Taste (Justin Bieber), Jesse St. John (SIA, Britney Spears) ja Jesse McCartney (Leona Lewis, 5SOS). Albumilta löytyy myös Suomen lisäksi kultarajan niin Norjassa kuin Ruotsissakin ylittänyt yhteisbiisi Beast dj- duo Tungevaag & Raabanin kanssa sekä Lipstick, jolla fiittaa Jenkkiräppäri Tyga.”

Ainakaan taustajoukoista ei siis menestyksen pitäisi olla kiinni, joten kyllähän pieni lesoilu on tuolloin enemmän kuin sallittua.

Kuuntele viimeisin videosinkku alta.

Lisää luettavaa