Suomalaisten mielestä kaikkien aikojen parhaan räppibiisin tehnyt ryhmä saapuu keikalle

Ja se kappalehan on '93 'til Infinity.

23.03.2018

Souls of Mischief konsertoi Helsingin Nosturissa 15. kesäkuuta. Liput maksavat 26 euroa ja niiden myynti alkaa maanantaina 26. maaliskuuta Ticketmasterissa.

A-Plusin, Opion, Pheston ja Tajain muodostama oaklandilaiskokoonpano muistetaan etenkin klassikkona pidetystä 93 ’til Infinity -debyyttialbumistaan (1993). Levy on listattu esimerkiksi The Sourcen toimesta kaikkien aikojen parhaiden albumien joukkoon ja suomalaiset räppifanit äänestivät nimikkobiisin kaikkien aikojen parhaaksi räppibiisiksi Bassoradion Rap Scholar -ohjelman järjestämässä äänestyksessä. Hieroglyphics-kollektiiviiin kuuluvan yhtyeen tuorein albumi on There Is Only Now (2014).

Souls of Mischief (USA)
15.6.2018 Helsinki, Nosturi
Liput 26/30 €
Tapahtuma Facebookissa

Lisää luettavaa