Suomeen loppuvuodesta saapuvan yhtyeen laulajaa ammuttu – tila vakaa

Toivotaan, ettei käynyt pahemmin.

24.02.2021

Malilaisen yhtyeen Tamikrestin on määrä soittaa Suomessa kaksi keikkaa loppuvuodesta. Yhtye esiintyy Tampereen Klubilla 7. päivä joulukuuta ja Helsingin G Livelabissa 8. päivä joulukuuta.

Yhty kertoo kuitenkin Facebook-sivuillaan, miten bändin laulajaan Ousmane Ag Mossaan osui luoti malilaiskaupunki Kidalissa tapahtuneen ampumavälikohtauksen yhteydessä. Luoti osui häntä ranteeseen. Yhtyeen Facebookiin kertoman tiedon mukaan hänen tilansa on kuitenkin vakaa.

Tarkempia tietoja välikohtauksesta ei kerrottu.

Katsotaan, miten keikkojen käy.

Päivityksen näet alta.

Lisää luettavaa