Suomeen saapuvan Swedish House Mafian levy on viimein ilmestynyt – vaikuttava vierailijalista

SHM in the house.

15.04.2022

Yksi 2000-luvun suurimmista EDM-ilmiöistä eli Swedish House Mafia julkaisi tänään uuden Paradise Again -studioalbumin.

Levyllä kuullaan vierailijoita kuten Jacob Mühlrad, A$AP Rocky, Sting, The Weeknd, Ty Dolla $ign, 070 Shake ja Seinabo Sey. Albumin myötä Swedish House Mafia on lähdössä maailmankiertueelle ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Yhtye saapuu Suomeen Tampereen Nokia-areenalle 13. päivä marraskuuta.

Vuonna 2013 hajonnut, mutta vuonna 2018 yhteen palannut Axwellin, Steve Angellon ja Sebastian Ingrosson muodostama trio lukeutuu edelleen maailman menestyneimpiin elektronisen musiikin yhtyeisiin. Swedish House Mafia julkaisi kaksi studioalbumia 2010-luvun alussa: vuonna 2010 ilmestyi Until One, ja kaksi vuotta tuon jälkeen oli Until Now -albumin vuoro.

Kuuntele uusi albumi alta.

Lisää luettavaa