Suomeen saatiin uusi superyhtye, joka esittää KISSin musiikkia – debyyttikeikka ensi viikolla Helsingissä

Kissiliivit tulee!

29.05.2025

Ensi viikon perjantaina eli 6. päivä kesäkuuta on KISS-faneilla aiheitta riemuun. Helsingin Bar Loosessa esiintyy nimittäin Kissiliivit-niminen superyhtye. Kuten nimestä voi päätellä, bändi esittää keikoillaan Kissin musiikkia.

Lue myös: 82-vuotias rockin legenda saapuu Suomeen peräti neljälle keikalle

Lue myös: 40 vuotta sitten perustettu industrial-rockin pioneeriyhtye saapuu Suomeen

Bändin tiedote kertoo seuraavaa:

”Kun legendaarinen KISS-yhtye kiikutti taannoin seitsemän tuuman koroilla varustetutut nahkasaappaansa häkkivarastoon ja siirtyi vihdoin eläkkeelle 50 vuoden taipaleen jälkeen, jäi rock and rollin ystäville kyltymätön jano kuulla livenä näiden maskinaamojen neljän soinnun jytäilotulitusta. Onneksi tätä janoa saapuu Bar Looseen 6. kesäkuuta sammuttamaan KISSILIIVIT plays KISS, joka tarjoilee valikoidun kattauksen klassisia ja myös hieman vähemmän kuultuja herkkupaloja KISS-yhtyeen katalogista.”

Helsinkiläiskokoonpanon jäsenet ovat Otto (Tehosekoitin, God Given Ass) laulussa, bassossa Jee Jee Lavone (Nyrkkitappelu), kitarassa Samuli (Mørket), toisessa kitarassa Kassu (Nykyaika) ja rummuissa Mikko (The High Tydes). Kuulostaa vallan toimivalta kokoonpanolta!

Miten homma toimii sitten livenä? Sitä voit todistaa 6. päivä kesäkuuta Helsingin Bar Loosessa. Lippuja keikalle voit ostaa täältä. Keikalla esiintyy myös Barely Legal -niminen yhtye, joka puolestaan esittää The Hivesin kappaleita.