Suomen Khruangbin? Tutustu uuteen helsinkiläiseen indietähtikentälliseen

Ensiesityksessä Rosettes-yhtyeen musiikkivideo.

04.05.2022

Rosettes on tuore kotimainen bändi, jonka kokoonpanosta löytyy musikantteja yhtyeistä, kuten Kissa, Kohti tuhoa ja Foreseen. Rosettes ei kuitenkaan operoi rivakan punkin eikä hard rockin eikä edes pelkän rockin parissa. Tytti Roton, Rosita Aholan, Tatu Kuisman, Markus Hietamiehen ja Jaakko Hietakankaan muodostama bändi soittaa psykedeliaan dipattua soulia ja r&b:tä.

Rumballa on ilo tarjota ensiesitys sinun uuden lempibändisi singlelle My Favourite Color. Kappale on äänitetty Turussa VR-studiossa Joel Kinnusen johdolla.

”My Favourite Colour kertoo kielen tavoittamattomasta kokemisen alueesta, pakkomielteestä ja aistien hämärtymisestä. Yhtye laulaa monokromaattisesta näöstä ja samalla maalaa entistä laajemmalla spektrillä. Kappaleen työstäminen lähti r’n’b-tyylisestä riffistä, joka ensi sessioista lähtien kuulosti valmiilta räppibiisiin sämplättäväksi”, yhtyeen suunnalta kerrotaan.

Rosettes itse mainitsee kappaleen suuntaa antaviksi vaikutteiksi Cymanden soul-psykedelian ja tuottaja John Carroll Kirbyn äänimaisemat. Itse kannan korteni kekoon populistisella namedropilla ja kutsun Rosettesia Suomen Khruangbiniksi!

Arttu Mäkinen on koostanut kappaleelle musiikkivideon studiossa kuvatuista pätkistä. Single julkaistaan virallisesti 20. toukokuuta, mutta oheinen video saa ensiesityksensä nyt.

 

Lisää luettavaa