Suomen listaykkönen kiinnostaa myös USA:ssa – Ghost parhaiten myynyt rock-artisti kuukausiin

Ruotsalaisyhtyeen uusi albumi debytoi Billboard-listan kakkosena.

22.03.2022

Ghostin viides albumi, perjantaina 11. maaliskuuta ilmestynyt Impera on ollut huikea menestys. Albumi on noussut listoilla viiden kärkeen ainakin yhdeksässä eri maassa ja rikkonut bändin aiemmat ennätykset lähes niissä kaikissa. Listaykkösenä levy on ainakin Suomessa ja Saksassa.

Viime viikolla Jimmy Kimmel Live -show’ssakin esiintynyt ruotsalaisyhtye on kovassa suosiossa myös Yhdysvalloissa: Impera on noussut Billboard 200 -listan sijalle kaksi.

Billboardin käyttämän laskukaavan mukaan tämä tarkoittaa 70 000 albumiyksikköä. Suomessa listaykköseksi noussut Ghost debytoi Billboard-listan kakkosena – parhaiten sijoittunut rockalbumi kuukausiin

Se ei ole aivan vähän: Impera on myynyt ensimmäisen viikkonsa aikana enemmän kuin mikään muu uusi albumi vuonna 2022. Se päihitti lukemillaan esimerkiksi The Weekndin Dawn FM:n, ja on ensimmäisen viikkonsa myydyin hard rock -levy yli vuoteen. Viimeksi tätä ansiota nautti Foo Fighters albumillaan Medicine at Midnight.

Eikä siinä vielä kaikki. Impera on parhaan listasijoituksen saavuttanut rockalbumi sitten John Mayerin Sob Rockin, joka nousi listan ykköseksi kahdeksan kuukautta sitten. Levy on myös korkeimman sijoituksen saavuttanut hard rock -levy yli vuoteen – viimeksi ykkössijalla oli AC/DC marraskuussa 2020 ilmestyneellä Power Up -albumillaan.

Osasyynä saavutuksiin saattaa olla se, että Impera on julkaistu useissa eri formaateissa: cd-levynä, vinyylinä, kasettina ja digitaalisena albumina. Joka tapauksessa aika huikeita suorituksia!

Ghostin pääsee näkemään ihan pian myös Suomessa, sillä yhtye esiintyy Tampereen Nokia Arenalla 27. huhtikuuta.

Lisää luettavaa