Suomen tamperelaisin slacker-räppäri haluaa lisää: vieraana jyväskyläläinen – mutta onko biisin turkulaishenki vain sattumaa?

Tapsa K on jälleen vauhdissa.

14.03.2019

Tapani Kansalainen on julkaissut uuden videon kappaleeseensa Anna lisää.

Edellisellä Tapsan kappaleella vierailivat TK:n tuotannosta vanha tuttu Huutava Vääryys sekä Rekami. Tällä kertaa on Tapsa saanut kappaleelleen apua Jyväskylästä, sillä uudella Anna lisää -kappaleella vierailee Are.

Hämmentävästi biisi tuo ainakin videon kanssa nautittuna mieleen turkulaisen Ronskibiitin mainion, vuonna 2017 julkaistun, samaa nimeä kantavan kappaleen.

Räppigeimeissä mikään ei ole sattumaa. Vai onko? Katso Ronskibiitin video täältä, ja tee omat johtopäätöksesi.

Kuuntele uusi biisi alta.

Lisää luettavaa