Suomen ystävät palaavat: Handsome Furs lokakuussa Tavastialle

Julkaistu:

Maassamme ahkerasti vieraillut kanukki-indie-duo julkaisee kesäkuussa kolmannen levynsä. Musisoiva aviopari saapuu keikalle Tavastialle 8. lokakuuta.

Kuva: Liam Maloney

Wolf Paradesta tutun Dan Boecknerin sekä paremman puoliskonsa Alexei Perryn muodostama Handsome Furs on jälleen ajankohtainen. Sub Pop julkaisee 28. kesäkuuta kaksikon kolmannen albumin nimeltään Sound Kapital. Ennakkotietojen mukaan yhtye siirtyy albumilla yhä enemmän rockin parista synapop-tunnelmiin. Koko albumi on sävelletty kitaroiden sijaan koskettimilla.

Syksyllä yhtyeen uudistuneesta soundimaailmasta pääsee nauttimaan Tavastialla. Duo nousee rockpyhätön lavalle lauantaina 8. lokakuuta.

Handsome Furs on vieraillut Suomessa moneen otteeseen. Yhtyeen Suomi-intoilu ei ole rajoittunut vain ahkeraan keikkailuun maassamme, vaan debyyttialbumi Plague Park nimettiin Helsingissä sijaitsevan Ruttopuiston mukaan.

Suomen ja Handsome Fursin väliltä löytyy myös muunlaisia yhteyksiä. Pari vuotta sitten Flow-festivaalilla yhtye muisti raivokkaan keikkansa ohessa mainostaa Joensuu 1685:ttä maailman parhaaksi yhtyeeksi. Seuraavana vuonna Joensuu 1685 kiersikin Handsome Fursin lämppärinä Eurooppaa. Ilmeisesti tätä kautta kanadalaisyhtyeen tuore levy on päätynyt Jonas Verwijnenin ja Antti Joaksen miksattavaksi Berliinin Kaiku-studioille, jossa myös Joensuiden materiaalia on työstetty.

Liput Handsome Fursin Tavastian-keikalle tulevat myyntiin perjantaina 10.6. Hinta: 15€ ennakkoon, 17€ ovelta.