Suomessa ja Super Bowlin puoliajalla esiintynyt Grammy-voittaja sai turpaansa wrestling-kehässä – myös Johnny Knoxville hakattiin

Bad Bunny ja Knoxville saivat köniinsä.

31.01.2022

Kerroimme viime vuoden huhtikuussa täällä, miten eräs planeetan suosituimpia poppareita eli Suomessakin Ruisrockin pääesiintyjänä piipahtanut Bad Bunny kirjoitettiin WWE-vapaapainin juonikuvioihin mukaan.

Bad Bunny suhtautuu vapaapainiuraansa vähintäänkin puolitosissaan, ja miehen omistautumista showpainiin ovat hehkutelleet monet ammattivapaapainijat.

Viime viikonloppuna Bad Bunny nähtiin jälleen vapaapainikehässä. Tällä kertaa poppari otti osaa ikoniseen Roayl Rumbleen. Royal Rumblessa 30 showpainijaa ryntää minuutin välein kehään, ja se, joka viimeisenä siellä seisoo voittaa koko ”ottelun”.

Bad Bunny onnistui heittämään kehästä ulos vapaapainijat Sheamusin ja Dolph Zigglerin. Koko Royal Rumblen voittanut Brock Lesnar oli kuitenkin liikaa Bad Bunnylle.

Myös Johnny Knoxville nähtiin samaisessa Royal Rumble -ottelussa. Sen paremmin ei käynyt Jackass-tähdellekään, ja hän lensi kehästä pihalle jo matsin alkuvaiheissa.

Knoxville oli mukana Royal Rumblessa vain muutama päivä ennen uusimman Jackass Forever -leffan ensi-iltaa. Mikä sattuma!

Katso videot tapahtumasta alta.

 

Lisää luettavaa