Suomi-hc elää ja voi hyvin – alan konkariyhtyeet julkaisivat uutta musiikkia

Hc:ta kansalle.

31.01.2025

Säännöllisen epäsäännöllisesti levyjä pihalle laittava Full House Records julkaisee 28. maaliskuuta uudet levyt Suomi-hardcoren jäteiltä Boltilta ja St. Hoodilta.

Lue myös: Kolme legendaarista punkbändiä saapuu Suomeen – kaikki heistä genrensä suunnannäyttäjiä

Lue myös: Räkäistä, raskasta ja likaista – sludge metalin uranuurtaja saapuu Suomeen

Tänään levyistä on saatu esimakua, kun molemmilta yhtyeiltä on julkaistu singlet. Boltin kappaleen nimi on Time is a Fire, kun taas St. Hoodin kappaleen nimi on Ruining the Foundation. St. Hoodin suoratoistopalveluihin uuden kappaleen tiimoilta löydät linkin tästä, Boltin kappaleeseen puolestaan tästä.

Samalla julkaistaan myös kauan odotettu ensimmäinen (ja viimeinen) painos vinyylille Down My Throatin Through the River of Denial:sta yhdessä Combat Rock Industryn kanssa. Levyn on uudelleen miksannut ja masteroinut vinyylijulkaisua varten kiraristi Antti Malinen. Kannet on taiteillut Ville Angervuori alkuperäisiä materiaaleja hyväksi käyttäen ja jotta kuulostaisi aivan saatanan hyvältä, on vinyylin kaiverruksesta vastannut soundiguru Jaakko Viitalähde aka Virtalähde.

Bolt kommentoi paluutaan näin:

”Edelleen täällä. Edelleen sanottavaa. Edelleen mukautumaton. Edelleen osana yhteisöä, jota olimme mukana luomassa 28 vuotta sitten. Liekki palaa edelleen. Nyt kirkkaammin kuin koskaan. 9 biisin vinyyli ulkona pian. Ja lisää tulossa.”

St. Hoodin uudesta levystä tiedote puolestaan sanoo näin:

” 2025 julkaistavan uuden albumin REBIRTH myötä St.hoodin 20+ vuoden kokemuksella rakennettu rehellinen, raaka ja omintakeinen jyrääviin kitarariffeihin, tiukkaan grooveen ja järjettömän kovaan bändisoittoon perustuva autenttinen metallinen hardcore nousee aivan uudelle tasolle! 9 uuden biisin levyllä loistavat kokemus, osaaminen ja uusi intohimo heti alkusoinnuista lähtien. Musiikki vahvistuu, riffit kasvavat, groove tiivistyy, melodiat leikkaavat syvemmälle ja breakdownit iskevät kovemmin. Albumin sanoitukset vaihtelevat rehellisestä stoalaisesta itsetutkistelusta henkilökohtaisiin tarinoihin, rumiin sosiaalisiin huomioihin, luontokatoon ja sotaan, ja sisältävät kevyesti enemmän merkitystä kuin useimmat.
Maailma palaa, mutta uusi tuli sisällä palaa vielä kirkkaammin pelottavalla liekillä!”

Kuuntele kappaleet alta.

YouTube video
YouTube video