Suomigrime elää ja voi hyvin – esittelyssä Lugosi Fan Club, joka on tänään keikalla Helsingissä

Suomigrime elää ja voi hyvin.

25.07.2019

Lugosi Fan Club on viime vuonna perustettu suomenkielistä bassomusiikkia soittava duo, joka ammentaa vaikutteensa mm. räpistä, housesta, electrosta, uk garagesta ja grimestä. Bändiin kuuluu vokalisti Pavlik ja tuottaja-dj JT.

Lugosi Fan Club on ehtinyt hämmentää yleisöä tähän mennessä kahdella singlellä (H.PS.F. 12/2018) ja Maisemissa 3/2019).

Nyt yhtye on julkaissut ensimmäisen EP:nsä. EP on ensimmäinen osa albumikokonaisuudesta, jonka toinen osa julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. 1. Puoli sisältää viisi biisiä, joista neljä on ennen julkaisemattomia.

Levyä Lugosi Fan Club juhlkistaa keikalla tänään 25.7. Helsingissä Bar Loosessa Aztran ja Artsin kanssa. Tämän tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä.

Kuuntele EP alta.

Lisää luettavaa