Asan Leijonaa metsästän -albumin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Sen kunniaksi Asa suuntaa kuuden kaupungin Leijonaa metsästän 20v-kiertueelle. Keikoilla kuullaan albumi alusta loppuun sekä valikoitu otos muita helmiä Asan tuotannosta. Kiertueen liput ovat nyt myynnissä.
Tiedote kertoo levystä seuraavaa:
”Huhtikuussa 2005 julkaistu Leijonaa metsästän oli merkittävä käännekohta artistin uralla. Avain oli vetäytynyt keikkalavoilta vuonna 2001 ja viettänyt lähes neljä vuotta hiljaiseloa, kun Leijonaa metsästän -niminen cd-single julkaistiin Posse-lehden välissä kesällä 2004. Artistin nimi oli vaihtunut Avaimesta Asaan, äänimaailma paahtoi tällä kertaa romani-henkisellä torviriffillä ja lyriikat olivat muuttuneet astetta moniulotteisimmiksi. Runollisuus ja metafyysisyys uivat sanoissa poliittisuuden rinnalla ja nyt Suomen kansakunnan tilaa havainnoitiin ”tanssin tyhjillä kaduilla formula-sunnuntaisin” -tematiikalla. Singleä seurannut Jukka Immosen ja Davon tuottama albumi tuli kuulijoille aika lailla puskista ja seuraavana kesänä Asa olikin jo tuttu näky kesäfestareilla ympäri Suomea.”
Lue myös: Grammy-ehdokas ja yksi nykyräpin kirkkaimmista tähdistä saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen
Kiertuetiedot alla.
Asa: Leijonaa metsästän 20v-juhlakiertue
4.12. Tampere, G Livelab
6.12. Helsinki, Korjaamo
19.12. Turku, Dynamo
20.12. Jyväskylä, Ilokivi
26.12. Lahti, Torvi
27.12. Oulu, 45 Special