Suomiräppäreiden brutaali vapaaottelumatsi ikuistettiin nettiin – Toinen joutui luovuttamaan kuristusotteessa

Hieno laji, hienoa kunnioitusta toista kohtaan. Näin se homma hoidetaan.

09.10.2015

Räppärit Bulle ja Ällä ottivat yhteen TK9-tapahtumassa Korsossa viime lauantaina. Nyt vapaaottelumatsi löytyy YouTubesta.

Bulle eli oikealta nimeltään Joni Bollström otti erää Ällää eli Mico Martessuota vastaan. Ällä kuuluu kohua herättäneeseen, vankilakundeja sisältävään D.S.G.-gangstarap-posseen. Bulle on taas romanitaustainen räppäri, joka on vieraillut esimerkiksi Kuben jaSteen1:n raidoilla ja tehnyt myös omia levyjä.

Matsi oteltiin alle 93-kiloisten sarjassa. Mukana videolla on myös alkuhehkutteluja, ja itse ottelu alkaa ajassa 3,25.

Jaa kumpi voitti? Toinen. Katso pätkä niin tiedät! Hienolla ja reilulla tavalla ottelun loputtua häviäjä antaa propsit voittajalle. Näin se homma pitää hoitaa.

Lisää luettavaa