Superscar kiittelee kiertuebloginsa viimeisessä osassa Saksaa, Hollantia, Sveitsiä, Itävaltaa, Luxemburgia ja Tsekkiä – ja erityisesti Samu Haberia.
Teksti ja kuvat: Superscar
14.3. Zurich, Maag Event Hall
Rentouttava vapaapäivän jälkeen oli aika siirtyä hotellilta keikkapaikalle. Edellisenä iltana olimme nauttineet hotellilla useamman tunnin saunakabinetista ja kerenneet käydä keskustassa katselemassa. Todella kaunis ja siisti kaupunki. Paljon upeita liikkeitä ja tavarataloja. Erittäin hyvä julkinen liikenne.
Maag Event Hall on iso teollisuushalliin rakennettu usean salin tapahtumapaikka. Astuttuamme ulos bussista vastassa oli muutama tuttu naama: tytöt, jotka olivat olleet Sveitsissä katsomassa viime kiertueella keikkaamme Lovexin lämppärinä.
Muistin Samun kertoneen, että Zurich, Munchen ja Wien ovat erityisen kovia paikkoja. Jostain syystä tunsin erilaista jännitystä tätä iltaa kohtaan. Meidänkin olisi hyvin tärkeää voittaa Zurich puolellemme.
Sali oli suuri, mutta siinä oli klubimainen tunnelma. Lava oli kasattu vinoon suuren salin nurkkaan, ja sen vierestä nousivat suuret lasiseinät, jotka oli valaistu kauniin oranssiksi. Backstage oli toisessa kerroksessa, josta pystyi laskeutumaan valaistua portaikkoa pitkin tapahtumasaliin. Takahuone oli saman tehdashallin kylkeen erilleen rakennettu barakkiosasto. (Mikä? – toim. huom.)
Zurichissä oli poikkeuksellisen kylmä, joten ylimääräinen meikkailu suihkutilassa jäi kyllä tällä kertaa väliin. Ilta oli niin maaginen, että päätin vetää ensimmäistä kertaa tällä kiertueella ylleni valkoisen puvun!
Catering oli myöskin erityisen hyvä tällä paikalla. Jälkiruoaksi saimme suklaamoussea jossa oli tuore vadelma ja mintun lehti koristeena. Se oli poikkeuksellista. Myös paikalliset tarjoilijatytöt olivat poikkeuksellisia.
Ilta alkoi pimetä, ja ihmiset päästettiin saliin sisään. Eturivi täyttyi muutamassa minuutissa faneista, jotka olivat odottaneet sisäänpääsyä jo aamusta asti. Meidän oli aika aloittaa. Menimme ennen keikkaa lavan taakse hermoilemaan, ja kiertuemanagari Basty kysyi vielä olimmeko valmiita. Hän otti radiopuhelimella yhteyden salin etupäähän, josta valot sammutettiin ja musiikki vaimennettiin. Alkoi sellainen kirkuminen, että tiesin tämän olevan tässä. Luvassa olisi taas aivan mahtavaa tunnelmaa. Ja näin oli.
Täytyy antaa erityiskiitos sveitsiläiselle yleisölle. Sen huomasi myös Sunrise Avenuen keikalla. Yleisöstä lähtevä ääni oli niin kova, että se otti korviin. Keikan jälkeen ihmiset olivat kuitenkin varautuneempia lähestymään. Levyjä meni kaupaksi, ja lupasimme katsojille tulla takaisin.
15.3. München, Tonhalle
Tulipas nukuttua myöhään. Kello oli lähempänä kolmea iltapäivällä, kun kuulin vaimeana basistimme Petrin äänen punkkani verhon takaa. ”Meinaaksää jäähä nukkuun vielä?” ja vastaukseni oli kielteinen. Hetken hätäännyttyäni tajusin vaarallisen tosiasian: tässä ei ollut mitään väärää. Työni alkaa vasta kahden tunnin päästä, ja ainoa tappio mitä on päässyt tapahtumaan on se, että en kerkeä tutustua Münchenin kaupunkiin. Ilma oli pistävän kylmä joten en olisi lähtenyt muutenkaan. Kivipatsaiden ja rakennusten katseleminen jo näinkin muutaman kaupungin jälkeen alkaa vähän tuntua valjulta.
Paikka oli makea klubi, joka taisi olla näistä isoista paikoista ainoa, joka oli jo kaksi kuukautta sitten myyty loppuun. Myös paikallinen promoottori Nicole oli tulossa katsomaan illan keikkaamme. Tapasimme Nicolen yli vuosi sitten Berliinissä, kun olimme Lovexin lämppäysrundilla. Syötyäni nopean päivällisen/aamiaisen alkoi olla jo kovasti aika kasata kamat ja valmistautua soundcheckiin.
Tunnelma oli rento. Sunrisen checkaus venyi vähän, ja lavalta kuului: ”Missä Osmo on?”. Saimme checkin tehtyä melko hyvässä ajassa, ja jäi vielä aikaa katsoa, kun miksaaja Mikko teki BMX-pyörällään huikeita temppuja.
Illan konsertti kuulutettiin kuin puskista, kun istuin miesten saniteettitiloissa korvamonitorit korvissa. Nyt oli kiire. Minua ei jännittänyt illan veto lainkaan, ja olin siitä huolissani. Yleensä jos ei jännitä, vedosta tulee melko laimea.
Intro soi, ja pojat menivät lavalle. Yleisö kuulosti hyvin vastaanottavaiselta. Päätin, että nyt pidetään hauskaa. Ihmiset heittivät ilmapalloja lavalle Petrin syntymäpäivän kunniaksi. Onnea Petri!
Meininki oli aivan huikea. Tunsin oloni rennoksi. Pystyin heittäytymään lavalla täysin, mikä oli mahtavaa. Perfectly Imperfect -biisin jälkeen yleisö antoi niin suuret aplodit, että jäin haltioituneena kuuntelemaan yleisön ääntä hetkeksi. Se oli upeaa. Luulin, että Zürichin yleisö olisi ollut yliveto, mutta München on maineensa mukainen. Tämä ilta voitti jälleen mahtavimman keikan tittelin minun elämässäni. Sitten suihkuun ja valmistautumaan nimmari- ja kuvasessioihin. Huomenna Wieniin!
16.3. Vienna, Gasometer
Harmi, että tein Colosseum-vertauksen jo aikasemmin, sillä nyt sille olisi todellakin ollut syytä. Heräsin bussista Gasometer-venuen pihasta, ja se oli todellakin upea näky.
Alueella oli tajuttoman suuria, tiilestä rakennettuja keskiaikaisen tornin näköisiä ympyrärakennuksia, joista yhteen oli rakennettu yksi Wienin legendaarisimmista keikkapaikoista. Aurinko paistoi kivasti, mutta lämpimästä ilmasta ei ollut tietoakaan. Tätä keikkaa oli odotettu, sillä viime reissulla Wienin-keikka oli ikimuistoisin.
Tepastelin ystävällisten turvamiesten välistä venuen sisuksiin ja sytytin savukkeen miksaaja Mikon seuraksi. Ihastelin paikkaa sisältä. Tälle ei juurikaan löydy vertailukohtaa kotimaasta. Paikka on kuin mustaksi maalattu iso urheiluhalli, paitsi että ainoa urheilu, mitä tässä hallissa tapahtuu, tapahtuu lavalla.
Takatilat ovat ihanan tilavat. Takahuoneiden laatu vaihtelee suuresti, ja sillon kun omassa pukuhuoneessa on suihku ja wc sekä toimiva wi-fi, sitä osaa arvostaa.
Söin maittavan aamiaisen ja tutustuin kauniiseen Mimi-tyttöön, joka oli työharjoittelussa paikallisessa ohjelmatoimistossa. Kello alkoi olla paljon ja harmittelin, etten kerennyt käydä Wienin keskustassa. No, onneksi venuen vieressä oli musiikkiliike, josta kävin tekemässä viime hetken löytöjä.
Soundcheck oli jälleen nautinto. Salissa oli kuulemma kiertueen tähän asti parhaat soundit. Kun olimme tehneet soundcheckin, Samu Haber tuli lavalle vielä juttelemaan kanssamme hetkeksi ja antoi meille timanttisia vinkkejä, joita kuuntelin korva höröllä.
Nopea illlallinen, ja oli aika laittaa lavakamppeet päälle. Tänään minusta tuntui jälleen valkoiselta, joten tänään mentiin valkoisella puvulla. Elvis elää.
Viimeiset kolme keikkaa ovat tuntuneet todella miellyttäviltä. Ei turhaa jännitystä ja hiukan rutinoituneempi ote settiin ja esiintymiseen. Hieno tunne. Tällaiset reissut vievät kyllä bändiä taidollisesti eteenpäin yhdessä viikossa enemmän kuin treenikämpällä viidessä vuodessa.
Intro soi ja sitten mentiin. Wienin mahtava yleisö ei yllätä. Nimmareiden jaossa ja kuvien ottamisessa menee ennätyksellisen pitkä aika. Jahas, vapaapäivä huomenna. Kaippa se on pakko lähteä käymään keskustassa illan päälle…
19.3.2013 Dresden, Eventwerk
Tätä päivää oltiin pelätty. Kiertueen väistämätön päättyminen oli alkanut luoda tietynlaista haikeutta jo edellisillan bussimatkalla. Sitä alkoi tajuta, että kaikki, mitä tässä ”päiväni murmelina” -hässäkässä tapahtuu, tulisi tapahtumaan huomenna viimeisen kerran.
Heräsin lievään kohmeloon Dresdenin Eventwerkin pihalta bussissa, ja basistimme Petri huomautti minulle saaneensa Facebookin kautta viestejä, joissa kehotettiin Ottoa siirtymään ulos bussista, sillä faneilla olisi lahja annettavana. Hetken puuskuteltuani ja nautittuani sokerittoman colajuoman siirryin ottamaan laukkuja bussin takaosasta.
Sytytimme Petrin kanssa savukkeet ja päätimme polttaa ne bussin takana rauhassa. Savukkeiden jälkeen lähdimme siirtymään kohti suurta Eventwerk-hallia. Matkalla tuli vastaan iloisia faneja, ja löysimme lopulta hallin sivupuolelta meille tarkoitetun sisäänkäynnin.
Paikka oli yksi kiertueen isoimmista, mikä loi tietynlaista lisähurmosta kiertueen viimeiselle keikallemme. Sunrise Crew oli jo pystyttänyt tuohon aikaan lavan ja PA:n. Siirryimme ruokailemaan kellarikerrokseen, missä sijaitsi myös backstage -alue.
Alakerta oli hämyinen, ja se koostui vanhasta kivihallirakennelmasta sekä uudesta remontoidusta tilasta. Matka lavan taakse oli pitkä, ja siinä välillä oli niin monta hienosti valaistua käytävää ja portaikkoa, että päätin välittömästi, että tämä matka täytyi saada legendaarisesti videolle. Tuo video kuvattiin muutama minuutti ennen lavan taakse siirtymistä.
Juttelimme koko iltapäivän vielä Samun ja poikien kanssa. Fiilistelimme tulevaa ja sitä, miten tulisimme viemään uraamme eteenpäin tästä pisteestä eteenpäin. Olen tuntenut valtavaa kunnioitusta Samu Haberia ja hänen tekemää työtään kohtaa jo pitkään, mutta täytyy sanoa, että tämän reissun aikana tuo kunnioitus on vain kasvanut entisestään. Sama koskee kaikkia muita Sunrise Avenue -bändin jäseniä. Heidän puolestaan voi olla aidosti onnellinen.
Oli viimeisen soundcheckin aika. Teimme kaikki tavaksi muodostuneet rutiinit, ja sekös tuntui haikealta. Checkin jälkeen menin ottamaan pitkän suihkun, minkä jälkeen aloin valmistella itseäni lavalle. Tänä iltana laitoin parhaista esiintymisvaatteistani vielä parhaat päälle.
Oli myöskin jollain tavalla hieno tiedostaa, että olimme tosiaankin selvinneet tästä kokemuksesta. Ensilevyn julkaiseva bändi suomesta ja 2,5 viikon hallikiertue. Se oli henkilökohtaisella tasolla ainakin minulle suuri saavutus. Kokemukset ja oppi, mitä tästä reissusta saatiin, ovat täysin rahassa mittaamatonta.
Oli aika siirtyä lavan taakse ja muutama minuutti ennen keikan alkua. Lavan takana olevassa suuressa tilassa oli hyvä latautua viimeiseen suoritukseen. Samu oli tsemppaamassa meitä ja heittämässä läppää vielä juuri ennen keikkaa.
Yritin olla lataamatta liikaa tunteita tähän vetoon, sillä yleensä itse suoritus jää silloin pettymykseksi. Intro lähti soimaan ja oli viimeisen sykähdyksen aika. Yleisön kirkuminen alkoi viimeistä kertaa tällä kiertueella syöksyttyäni lavalle. Kiitos Saksa, Hollanti, Sveitsi, Itävalta, Luxemburg ja Tsekki. Nähdään pian.