Yksi syksyn ehdottomista televisio-hiteistä oli Sohvaperunat-ohjelma, josta myös Rumbassa uutisoitiin aiemmin keväällä. Sohvaperunoissa tavalliset ihmiset katsovat tv:tä ja kommentoivat näkemäänsä. Tämä on saanut sohvaperunat siis käytännössä katsomaan kollegoitaan ja sehän on ollut iso tv-hitti.
Mielenkiintoinen lisä on ollut se, että sarjassa on ollut vahva bändipaitojen edustus. Eikä mitä tahansa bändipaitoja, vaan varmasti Rumban lukijoita miellyttäviä nimiä.
Tartuimme tuumasta toimeen ja pureidumme syvälle sohvisten musiikkimaailmaan vakavasti musiikkijournalismin nimissä.
Valitettavasti sarjassa vaikuttava sympaattinen pappakööri ei ole tähän junaan hypännyt, mutta toivottavasti vielä joskus. Tarkastelussa ovat uusimman kauden jaksot. Sohvaperunat jatkuvat keväällä ja vanhoja jaksoja voi katsella Yle Areenasta, josta myös screenshotit ovat peräisin.
Katso alta kuvista, että mitä kaikkea vaatekaapeista löytyikään.
Osku ja Juhani avasivat pelin samantien. Kaksi suomalaisten suosikkibändeihin kuuluvaa nimeä, heti ensimetreillä. Homma jatkui myös Megadethin väreissä.
Teemu ja Salli luottivat kotimaiseen. Teemu vannoi J.Karjalaisen ja Salli Litku Klemetin nimeen.
Oletko kuullut Sewer Electionista? No ei ole varmasti moni muukaan, mutta Teemu on. Kyseessä ruotsalaista elektronista musiikkia.
Koska äsken siirryttiin Ruotsiin, niin on vain luonnollista, että nyt ollaan sitten Kanadassa.
R.I.P. Kurt Cobain!
Teemu luottaa myös Litku Klemettiin. Tällä kertaa Salli vannoo Gasellien nimeen ja kyseessä on muuten yhtyeen vanhempi logo!
R.I.P. Lou Reed!
Teemulla taas hieman harvinaisempaa edustusta, vai onko tämä kotimainen punk-yhtye kuinka tuttu?
R.I.P. Tupac!
Taas suomi-punkia.
Sano R.
Sano A.
Vierailevia tähtiä.
Genret sekoittuvat sohvalla kohtalaisen hyvin, kotimaiseen tyyliin.
Gasellit edustaa jopa kahdella eri sohvalla.
Vaihtoehtomusiikkia Yhdysvalloista.
Osa 2.
Funk oli myös läsnä, George Clinton ei esittelyjä kaipaa.
Mitä olisi Suomi-TV ilman Apulantaa?
Kotimaista indie folkia, ei siis synonyymi tällä kertaa.
Kotimaista punk-rockia.