Synergiaa, konventiofoobikoita ja industrialisteja – suomalaisyhtye Dame Emil luottaa häpeilemättömästi 1980-lukuun

Dame Emil on yhtye, jonka nimi kannattaa painaa mieleen.

27.06.2019

Helsinkiläinen Dame Emil-yhtye fuusioi tuoreella Heal your spirit -musiikkivideollaan esoteerisen eteeristä 1980-luvun estetiikkaa ja teollisuusromanttista konemusiikkia.

Yhtyeen vaikutteet juontavat juurensa keskieurooppalaiseen konemusiikkikulttuurin, jonka näkyvimpiä edustajia ovat mm. saksalainen Kraftwerk ja britannialainen Depeche Mode.

”Vanhemmassa konemusiikissa kiehtoo erityisesti perkussiivisuuden, musiikillisen harmonian ja synteettisen atmosfäärin keskenäinen vuoropuhelu”, taustoittaa Saku Liimatainen, bändin laulaja ja säveltäjä yhteen musiikkia.

Yhtyeen musiikin on säveltänyt ja sanoittanut Saku Liimatainen, miksannut ja masteroinut Eetu Toikka ja videon kuvannut Valtteri Koponen. Sosiaalisen median videotarinan suunnittelusta vastaa Toni Pakarinen. Video on kuvattu industrialistessa miljöössä Heinolassa vanhalla Wihurinkosken tehtaalla ja Lahden sopenkorven teollisuusympäristössä.

Dame Emil sai alkunsa bändin laulajan Saku Liimataisen ja kosketinsoittajien Andrew Bowon ja Emil Helinin yhteisellä varusmiestaipaleella Kaartin soittokunnassa. Mukaan liittyivät myös kitaristi Tuukka Turunen ja rumpali Valtteri Paakkari, joiden kanssa Liimatainen on aiemminkin työstänyt omaa musiikkia. Julkaisu on bändin ensimmäinen ja tähtäimet ovat jo uuden albumin työstämisessä.

Yhtyeen musiikkivideon näet alta.

Bändin Facebook-sivuille pääset tästä.

Yhtyeen Instagram-sivuille (mistä löydät myös aiemmin mainitun sosiaalisen median videotarinan) pääset tästä.

Lisää luettavaa