System of a Down -fanit, huomio! Perjantaina kannattaa olla valppaana, sillä solisti Serj Tankian julkaisee uutta musiikkia

Serj sooloilee, tällä kertaa vähän eri tyylillä.

15.06.2021

System of a Down -solisti Serj Tankianilta julkaistaan tällä viikolla uutta musiikkia.

Tankian on tehnyt koronapandemian aikana pianokonserton Disarming Time – A Modern Piano Concerto. Konsertolla on pituutta 24 minuuttia.

Tankian on ollut muutenkin ahkerana vuoden 2021 puolella. Maaliskuussa hän julkaisi viiden kappaleen mittaisen Elasticity-nimisen ep-levyn. Tuosta levystä kerroimme täällä.

Viime vuoden marraskuussa puolestaan System of a Downilta ilmestyi kaksi uutta kappaletta, Protect the Land sekä Genocidal Humanoidz. Kappaleiden tuotot menivät hyväntekeväisyyteen ArmeniaFund-nimiselle järjestölle, joka auttaa ihmisiä Armeniassa.

Konsertto ja siihen tehty video ilmestyvät molemmat perjantaina 18. päivä kesäkuuta. Tankian julkaisi sävellyksestä myös minuutin mittaisen pätkän sosiaalisen median kanavillaan. Tuon pätkän voit kuulla alta.

 

Lisää luettavaa