Syytettiin seksuaalisesta häirinnästä: yhtye erotti perustajansa – nähdäänkö sovitusti Suomessa?

Brockhampton keskeytti kiertueensa.

28.05.2018

Brockhamptonin perustajajäsentä Ameer Vannia syytettiin Twitterissä useamman naisen toimesta seksuaalisesta häirinnästä ja henkisestä pahoinpitelystä. Vann myönsi itse käyttäytyneensä huonosti entisiä kumppaneitaan kohtaan, mutta kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Parhaillaan kotimaataan Yhdysvaltoja kiertävä yhtye esiintyi lauantaina Bostonissa ilman Vannia. Sunnuntaina Brockhampton ilmoitti erottaneensa Vannin ja peruvansa loput Yhdysvaltain-kiertueen keikat.

”Ameer ei ole enää Brockhamptonin jäsen. Pyydämme vilpittömästi anteeksi hänen uhreiltaan. Meille on valehdeltu ja olemme pahoillamme ettemme puhuneet aiemmin. Tämä ei ole ratkaisu, mutta toivottavasti askel oikeaan suuntaan”, bändi kirjoitti tiedotteessaan.

Brockhamptonin uuden albumin Puppyn oli määrä ilmestyä kesäkuussa, mutta sen julkaisua siirretään eteenpäin ”mitä luultavammin”, kertoi nokkamies Kevin Abstract.

Brockhamptonin Euroopan-kiertueen on määrä alkaa Oslosta 8. elokuuta ja saapua Helsinkiin Flow-festivaalille 12. elokuuta. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Lisää luettavaa