Tactic L on intergalaktisen vapauden äärellä

Tactic L tekee Avaruuteen-biisissään yhteistyötä Figaron ja Heviteemun kanssa.

24.04.2022

Capitolille viime vuonna kiinitetty Tactic L julkaisi perjantaina uuden kappaleen, jossa vierailevat Figaro sekä Heviteemu. Aiemmin tänä vuonna artistia kuultiin Sebastian Noton Sanat hajoo -kappaleessa, kun taas viime vuonna häneltä ilmestyi Capitolin kautta kolme singleä. Ennen Capitolin kanssa sopimuksen solmimista Tactic L ehti julkaista omakustanteena kappaleen Malibu ja vierailla Sexmanen ja Williamin musiikissa.

Perjantaina ilmestynyt kappale on nimeltää Avaruuteen, ja se käsittelee pelottavan intensiiviseksi äityvien tunteiden herättämiä vastareaktioita. Halu paeta ja piiloutua rakkautta on luontevampi kuin pintaraapaisulla voisi arvatakaan: kun toisen tunteista ei ole takeita, varsinkaan siinä mielessä saako omilleen vastakaikua, miten silloin voi turvata selustansa muuten kuin etääntymällä?

Suurieleisiä tunnereaktioita ilmentävässä biisissä havitellaan samanaikaisesti rakkautta ja vapautta, sekä kellutaan monella tasolla galaktisissa sfääreissä.

”Yhteistyö Heviteemun ja Figaron kanssa oli tosi luonnollista ja helppoa”, Tactic L kertoo. ”Molemmat artistit ovat tehneet muhun syvän vaikutuksen niiden jutuilla, ja musta tuntuu siltä, että tätä kappaletta olisi tehty meidän kautta sen sijaan että olisimme itse olleet kontrollissa. Se että saimme muutettua jonkin tunteen intergalaktisesta vapaudesta kuunneltavaan muotoon on asia, josta mä olen todella onnellinen.”

Tactic L työstää tällä hetkellä debyyttialbumiaan, joka tulee ilmestymään myöhemmin tänä vuonna. Kuuntele alta Avaruuteen-kappale.

Lisää luettavaa