Tällainen on Samu Haberin ensimmäinen soolosingle

Jotain tuttua tässä on.

Jarno Jussila

Kuten uutisoimme, Sunrise Avenue -yhtyeestä tuttu Samu Haber on lähtenyt soolouralle. Tätä hän on vihjaillut muun muassa Forever Yours -elämäkerrassaan ja onhan laulajan suomenkieliset suoritukset Vain elämää -ohjelmassa varmasti herättäneet kysymyksiä.

Perjantaina tälle tuli siis sinetti ja siitä voit lukea lisää täällä. Ensimmäinen soolosinkku on nimeltään Enkelten kaupunki.

Kappale on tuotannollisesti suomi-iskelmän a-luokkaa. Biisiä ovat olleet tuottamassa Jukka Immonen ja Antti Riihimäki, eli kaksikko jolla kultalevyjä riittää. Sen myös huomaa biisin rakenteen jykevyyttä ja ilmavuutta pohtiessa. Tällaisella materiaalilla, biisin säveltänyt Haber, täyttää areenan myös soolonakin. Soundi on kappaleessa kansainvälinen, eli Sunrise Avenuen motarirock ei ole häviämässä minnekään.

Yllätyksiä kielen vaihtaminen musiikkiin ei tämän perusteella tuo ja tuskin myöskään uusia faneja, jotka eivät olisi jo bändimateriaalia diggailleet. Jäädään seuraamaan mahdollisia juonenkäänteitä.

Kuuntele uusi biisi alta.