Tämä artisti lyönee kunnolla läpi Suomessakin kahden vuoden päästä, joten ota homma haltuun jo nyt

Steve Lacy sykähdyttää Yhdysvalloissa.

Steve Lacy on The Internet -yhtyeestä tuttu muusikko, jota kuultiin hiljattain Vampire Weekendin uudella levyllä. Steve Lacy on varsin arvostettu biisintekijä muutenkin, hän on tehnyt yhteistyötä nimien kuten Frank Ocean, Tyler the Creator, Denzel Curry, Kendrick Lamar, Kali Uchis ja Solange kanssa.

Nyt Lacy on julkaissut oman debyyttialbuminsa Apollo XXI, jolla pääsee esittelemään kunnolla omaa soundiaan. Vaihtoehtoista rnb:tä tekevä yhdysvaltalainen seikkailee samoissa maailmoissa kuin Tyler the Creator ja Mac DeMarco. Toisaalta Lacya on verrattu artisteihin kuten Prince, joten hyvin mausteisesta keitosta on kyse.

Kappaleita albumilla on 12 ja niiden kestot vaihtelevat kolmesta yhdeksään minuuttiin. Biisit ovat käytännössä Lacyn käsialaa, kahta vierailevaa tekijää lukuunottamatta. Ainoasta vierailevasta vokaaliosuudesta vastaa Daisy.

Lacy on ladannut koko albumin Youtubeen, joten voit kuunnella sen alta.