Skeittipunkia soittava Liane julkaisee tänään debyyttiseiskatuumaisen singlensä. Levyn A-puolelta löytyy Jumala loi… ympäristökatastrofin -niminen kaahailu, kun taas B-puolelta löytyy kappale nimeltä Neiti Monroen ahdistus. Molemmista kappaleista on ilmestynyt video, ja ne ovat ensinäytössä tänään Rumbassa.
Yhtyeen muodostavat Joni Kaunismäki (kitara ja laulu), Max Tawast (rumpali) ja Jukka Saari (basisti). Sattuman kautta kolmikko yhytti toisensa pari vuotta sitten, ja palo soitantaan syntyi tapaamisten kautta. Joni kertoo yhtyeen soundista seuraavaa:
”Lagwagon ja NOFX on ihan valideja mainintoja. Ehkä useamman vuoden jo on vaivannut se, ettei Suomesta oikein löydy sellaisia punkbändejä, joka olisi sitä ihan ominta suosikkikamaa. Tryer oli lähimpänä, mutta hekin lopettavat juuri (Tryerin lopettamisesta kerroimme täällä). Sitä aukkoa tässä yritetään täyttää. Biisithän ovat rääkyä ja vauhtia, mutta kyllä sieltä ulosannin alta olisi ideana se, että kuulija pystyy löytämään sieltä ihan kunnon biisin – sellaisen, jonka voisi riisua akkarille, ja esittää silti toimivasti täysin eri estetiikalla.”
Yhtyeen debyyttikeikkaa ei tarvitse sinkun jälkeen kauaa odotella: bändi esiintyy lauantaina 18. päivä toukokuuta Vallilan Playhouse Barissa Kantri-Mikko & Paskavarpaat -yhtyeen kanssa. Keikalle on vapaa pääsy.
Kuuntele Lianen kappaleet alta. Videot on tehnyt Juha Aalto. Seiskatuumaisen pääset ostamaan täältä. Bändin Instagramin löydät täältä, ja yhtyeen Facebook-sivut taas täältä.