Tämän hetken hehkutetuin suomalaisbändi keskellä kohua

Esikoissinglen varhaisversiossa lauletaan n-sana.

15.02.2019

Maustetytöt julkaisi pari viikkoa sitten esikoissinglensä Tein kai lottorivini väärin. Kaisa ja Anna Karjalaisen bändi on ollut kovassa nosteessa jo ennen virallista julkaisua, ja Maustetytöt on buukattu kesäksi useille festivaaleille Ruisrockista Flowhun.

Tänään yhtye on joutunut sosiaalisen median hampaisiin Youtubesta löytyvän keikkataltioinnin takia. Videolla Maustetytöt esittää Tein kai lottorivini väärin -kappaletta vuosi sitten keväällä Helsingin Glorialla. Videolla kertosäkeessä esiintyy neekeri-sana.

Maustetyttöjen levy-yhtiön Is This Artin Aki Roukala kommentoi asiaa Rumballe.

”Kyseessä on biisin vanha versio, voisi sanoa, että demoversio, jota on esitetty keikoilla muutamaan otteeseen. Heille tultiin sanomaan, että tämä ei ole ok, ja kyseinen rivi on muutettu lopulliseen muotoonsa jo viime vuonna, ennen kun minä tulin kuvioon mukaan. Voisi sanoa, että kyseessä on ollut pienellä paikkakunnalla kasvaneiden nuorten ihmisten tietämättömyyttä ja huolimattomuutta”, Roukala kommentoi.

”Itse en olisi välttämättä lähtenyt sensuroimaan kyseistä kohtaa. Kyse on tarinankerronnallisesta vapaudesta ja kontekstista.”

Tein kai lottorivini väärin -kappaleessa kertojahahmo rännittää yskänlääkettä ja juo Pirkka-olutta katsoessaan lottoarvontaa. Sanoitusten kohua herättänyt kohta kuuluu näin:

”Kun pallot pyörivät ränniin, mietin Sudanin pieniä poikia, jotka haluaisivat känniin, niillä on ongelma sentään oikea, kun niiden banaanipuista on hedelmät tuotu alakertani Alepan hyllyille.”

Youtubesta löytyvässä varhaisversiossa kyseinen kohta lauletaan muodossa ”Sudanin neekeripoikia”.

Päivitys 20.2.2019 klo 10.03: Otsikkoa päivitetty.

Lisää luettavaa