Naiset toiselta planeetalta – haastattelussa Rosita Luu ja Maustetytöt

ROSITA LUU ja MAUSTETYTÖT luovat uutta omaehtoista ja persoonallista näkemystä Leevi and the Leavingsin, Rauli ”Badding” Somerjoen ja Kasevan perinteisestä suomalaisesta popista ja iskelmästä.

27.12.2018

Vaihtoehtomusiikki voi Suomessa nykyään loistavasti. Spotify-popin, levyttävien Youtube-tähtien ja meemihokemia suoltavien valtavirtaräppäreiden takaa löytyy muheva ja ravinnepitoinen maaperä, jossa mitä kauneimmat ja ainutlaatuisimmat kukat voivat kukkia.

Hörhöt, kummajaiset, erilaiset ja etsijät luovat musiikkia psykedeliasta progeen, punkista synapoppiin ja elektronisesta musiikista vaihtoehtoiseen räppiin ja kaikkeen siltä väliltä. Luovuutta ja yritteliäisyyttä piisaa, jos ei aina satumaista kaupallista menestystä. Suojassa markkinavoimien vaatimuksilta persoonalliset äänet voivat kypsyä rauhassa.

Etenkin kitaravetoisen ja luomusoundisen vaihtoehtoisen popin ja rockin tila on verevä. Litku Klemetin ja Jukka Nousiaisen kaltaisten artistien suosio on inspiroinut uusia tulokkaita, jotka ammentavat menneisyyden soundeista, kirpputoriestetiikasta ja kylmän kokoomuslaisen suoritusyhteiskunnan hylkimisestä.

Kyse ei ole niinkään skenestä, vaan tekemisen tavasta ja estetiikasta: omaehtoisuudesta, pienimuotoisuudesta, kotikutoisuudesta, yhteisöllisyydestä sekä kiehtovasta sekoituksesta intro- ja ekstroverttiyttä.

Tätä estetiikkaa edustavat haastatteluun saman pöydän ääreen saadut laulaja-laulunkirjoittajat Rosita Luu eli Merita Berg ja Maustetyttöjen Kaisa Karjalainen.

Rosita Luu on myös Hullu ruusu -yhtyeestä tutun Bergin uusin projekti, jonka ensilevyn SOS Helmi Levyt julkaisi lokakuun puolivälissä. Berg on kuvaillut kokoonpanon musiikkia ”huuruiseksi PMS-popiksi”, ja se onkin kiehtova yhdistelmä kutsuvia melodioita ja Bergin persoonallisia ja särmikkäitä sanoituksia.

Rosita Luu syntyi kriisistä ja sen onnellisesta lopusta. Bergin ja Antti Hermajan muodostama Hullu ruusu julkaisi viime vuonna nimettömän debyyttilevynsä. Leevi and the Leavingsin ja Noitalinna huraan klassikoihin verrattu albumi sai kehuja muun muassa Helsingin Sanomissa, ja yhtye vaikutti olevan lupaavassa nousukiidossa.

Hieman yllättäen Berg ei kuitenkaan palannut kesällä uudella Hullu ruusu -materiaalilla, vaan julkaisi SOS-kappaleen Rosita Luu -nimellä. Taustalla oli välirikko Hermajan kanssa.

”Me olimme Antin kanssa rehabilla toisistamme. Tuli sydänsurua ja minun puoleltani katkeruutta ja vihaa. Meinasin puhkoa hänen silmänsä”, Berg sanoo hiukan huolestuttavan toteavaan sävyyn.

Berg ei halunnut lopettaa musiikintekemistä, joten hän alkoi nauhoittaa omia kappaleitaan ilman sen suurempaa päämäärää. Lopulta Berg teki sovinnon Hermajan kanssa, ja Rosita Luu syntyi jälleen yhteistyössä tämän kanssa.

”Joku oli kuvaillut sitä Hullu ruusu -spin-offiksi. Se on hauska termi”, Berg sanoo.

Hänen mukaansa Rosita Luun erottaa Hullusta ruususta se, että ”bändiä ei ollut mukana koheltamassa studiossa”, vaan Hermaja soitti kaikki soittimet.

”Se on myös modernimpi. Käytimme paljon syntikkaa. Kirjoittajana vapauduin. Aloin rakastaa laulamista ja äänenkäyttöä. Se ei enää kuulosta siltä, että olisi aseen piippu ohimolla”, Berg kertoo.

Maustetytöt on siskosten Kaisa ja Anna ­Karjalaisen­ muodostama duo, jota on Rosita Luun ja Hullun ruusun tavoin verrattu Leevi and the Leavingsiin ja Noitalinna huraaseen. Aikaisemmin Kaneli-yhtyeessä vaikuttaneet Maustetytöt soittavat melodista ja tarkoituksellisen rähjäistä poppia, jota tahdittavat kitara, halvat koskettimet ja rumpukone.

Heidän Vaasankadun rappioromantiikalla silatut kappaleensa kertovat muun muassa ”halvasta kaljasta ja reseptivapaista särkylääkkeistä” ja ”viidennestätoista päivästä ilman sua ja kaljaa”.

Duo ei ole vielä julkaissut mitään studiossa äänitettyä materiaalia, mutta keikat muun muassa Ville Leinosen, Jukka Nousiaisen ja Lasten hautausmaan kanssa ovat synnyttäneet hypeä, jonka takia Maustetyttöjen kappaleet tunnetaan, vaikka niitä voi kuunnella vain Youtuben livevideoilla. Tämä hämmästyttää Karjalaista.

”Ihmettelen aina, että kukaan tietää yhtään mitään musiikistani, koska emme ole vielä julkaisseet mitään. En voi käsittää, että jengi heittelee jotain biisinnimiä viiden Youtube-videon perusteella”, hän ihmettelee.

Maustetytöiltä on tulossa Karjalaisen mukaan ensimmäinen julkaisu ”varmaan vuodenvaihteen jälkeen” ja pitkäsoitto ensi vuoden kesällä tai syksyllä. Tarkemmin hän ei vielä osaa tulevaa materiaalia kuvata, mutta ainakin Maustetytöt soittavat sillä kaiken kahdestaan.

”Rumpukoneilla ja noilla kirpparivehkeillä äänitellään.”

Toistensa musiikista Berg ja Karjalainen löytävät yhteyksiä ainakin melodisuuden ja melankolisuuden puolesta. Myös heidän laulujensa näkökulmassa on yhteyksiä.

”Tarkastellaan asioita altavastaajien näkövinkkelistä. Annetaan heille ääni”, Berg pohtii.

”Pessimistinen näkökulma ainakin. Tai ei se ole pessimistinen vaan realistinen”, Karjalainen lisää.

Kummankin musiikissa kuulee myös arkirealismia, jopa inhorealismia. Karjalaisen mukaan tämä ei ole niinkään tietoinen päätös kuin välttämättömyys.

”En oikein tiedä, mistä muustakaan kirjoittaa kuin siitä, mitä näkee, kuulee ja elää. Kirjoitan lähinnä omasta ja lähipiirini elämästä. En osaa kirjoittaa ulkopuolisen näkökulmasta tai asioista, jotka eivät tunnu itselle läheisiltä.”

Berg kuvailee musiikkinsa teemoiksi arjen ohella rakkauden, väkivallan, seksin ja mielenterveyden, koska ”pää prakaa jonkin verran”. Hän on omakohtaisuuden ja tunnustuksellisuuden ohella kiinnostunut kertomaan tarinoita.

”Tarinan taakse pystyy piilottamaan oman kokemuksensa, kun ei halua tuoda sitä esiin niin läväyttäen.”

Bergin mukaan tarinan lähtökohta saattaa olla jossain todellisessa, mutta etäännytetysti.

”Minun ei tarvitse oksentaa kaikkea sitä, mitä on juuri prikulleen minulle tapahtunut. Voi vaikka identifioitua finninaamaiseen ja miestissiseen teinipoikaan, joka pelaa lätkää, kuten Hullun ruusun Maalivahti-kappaleessa.”

Mahtaako Bergin ja Karjalaisen lauluihin sisältyä myös kantaaottavuutta ja kritiikkiä nykymaailman menoa kohtaan? Tällaista olisi havaittavissa vaikkapa Maustetyttöjen kappaleessa, joka kertoo seisoskelusta leipäjonossa. Suoraa kysymystä kantaaottavuudesta Karjalainen kuitenkin väistelee.

”Minusta olisi ihan kiva ottaa kantaa, mutta en hirveästi tiedä mihin, kun en lue lehtiä enkä katso uutisia”, hän sanoo naurahtaen.

”On niissä kappaleissa jotain sellaisia rivejä, mutta ei ihan hirveästi. En ajattele kappaleita kantaaottaviksi, jos ne kuvailevat vain omaa elämääni.”

”Sosiaaliset rakenteet ja sellaiset tulevat niissä esiin”, Berg pohtii.

Hän kertoo käsittelevänsä esimerkiksi Äiti-kappaleessa vaikeaa äitisuhdettaan.

”Kukapa ei olisi siinä tapauksessa fantasioinut oman mutsinsa listimisestä. Kun purat sen kappaleeseen, se saa tajuamaan, että tämä on olemassa oleva ilmiö, että lapsi voi olla väkivaltainen äitiään kohtaan. Se on kannanotto siihen, mitä mielenterveyden puolella voi tapahtua.”

Nykypäivän musiikkia Berg ja Karjalainen eivät omien sanojensa mukaan juurikaan seuraa.

”En tiedä, mistä sitä oikein seuraisi, kun minulla ei ole ollut kämpillä vuosiin internetiä. Kuuntelen vain samoja saatanan kasetteja aamusta iltaan”, Karjalainen kertoo.

Heidän suurimmat esikuvansa löytyvätkin menneisyydestä.

”Rakastan vanhaa iskelmää. Kuuntelen pääasiassa Baddingia, Agentsia, Kirkaa ja Pepe Willbergiä”, Karjalainen sanoo.

Kummallakin esikuviin lukeutuvat myös Kaseva ja Ernos.

”Silloin iskelmä tehtiin kunnolla. Tekstit saattavat olla aika pinnallisia suurimmalta osin, mutta sävellykset ja sovitukset ovat mahtavia. Minua myös koskettaa se vanha soundi. Se ei ole kirkas ja hengetön, kuten nykyään”, Karjalainen sanoo ja tuntuu todella innostuvan ensimmäisen kerran haastattelun aikana.

”Badding on ihan uskomaton lahjakkuus. Myös säveltäjänä ja sanoittajana. Jokaisella levyllä ne hänen itse tekemänsä biisit ovat parhaita. Hänen tekstinsä eivät ole yhtään pinnallisia. Haluaisin osata tehdä sellaisia”, Karjalainen hehkuttaa.

”Iskelmälevyillä oli myös helvetin taitavia soittajia”, Berg lisää.

”Nykyään harva bändi on mitenkään teknisesti taitava. Ennen piti olla todella hyvä soittaja, että pääsi mihinkään”, Karjalainen jatkaa.

”Minulla on esimerkiksi se linja, että en huoli bändiini ketään muuta kuin sibisläisiä”, Berg paljastaa.

”Mehän emme taas siskoni kanssa osaa soittaa ollenkaan. Yritetään treenata”, Karjalainen naurahtaa.

Yksi selkeä yhteinen esikuva sekä Rosita Luulle että Maustetytöille on Leevi and the Leavings. Tämän Berg ja Karjalainen myöntävät auliisti.

”On se tosi rakas. Olen kasvanut sen parissa”, Berg sanoo.

Hän muistelee olleensa kuusivuotiaana äitinsä kanssa Kontulan ostarilla.

”Lauloin siellä päiväsaikaan karaokessa Mieletöntä Melindaa.”

Karjalaisen mukaan Leevi and the Leavings on ainoa niistä yhtyeistä, joihin Maustetyttöjä on verrattu, jota hän on todella kuunnellut.

Bergiä harmittaa se, että Leevit mielletään usein ”juottolahuumoribändiksi”. Karjalainen on samoilla linjoilla.

”Joku Pimeä tie, mukavaa matkaa tai Elina, mitä mä teen ovat kaukana huumorista. Ne ovat surullisimpia kappaleita, joita olen koskaan kuullut”, hän sanoo.

Toki Leevien kappaleissa huumori on usein tärkeässä osassa.

”Eihän kukaan jaksa kuunnella paatosta ja surullisuutta ilman sitä. Eihän tähän elämään voi suhtautua kuin vähän huumorilla”, Karjalainen pohtii.

Karjalainen on kotoisin pienestä Vaalan kunnasta Kainuussa. Nykyään hän asuu Vaasankadulla Helsingissä. Berg puolestaan on syntynyt Kirkkonummella, mutta kuvailee itseään juurettomaksi. Hän on muuttanut yksitoista kertaa viimeisen yhdeksän vuoden aikana.

Kuinka juurettomuus tai kasvaminen pienemmällä paikkakunnalla on vaikuttanut laulunkirjoittajien kappaleiden näkökulmiin?

”Se on vaikuttanut niin, että vihaan kaikkia pienempiä paikkakuntia. Lahdessa asuin liian pitkän ajan nuoruudestani. Se on Suomen persereikä tai väliliha”, Berg sanoo.

Karjalainen sen sijaan sanoo, että voisi hyvin muuttaa takaisin Vaalaan, ”jos siellä voisi tehdä muuta kuin kalastaa tai poimia marjoja”. Hänen mukaansa hänen kappaleissaan näkökulma kuitenkin on yleensä urbaani, koska hän on asunut jo vuosia Kalliossa.

Kumpikaan artisti ei koe olevansa osa mitään skeneä.

”En pyöri missään porukoissa”, Berg sanoo.

”Musapiirit ovat tosi mälsiä. Esimerkiksi se, joka keskittyy Kallioon, vaikuttaa lukion hyppytunnilta. Kaikki bändit ovat keskenään, että ’jee, me ollaan frendejä’. En pysty samastumaan siihen. Me tulimme Antin kanssa ihan pystymetsästä. En ole kiinnostunut istumaan kuppiloissa ja jauhamaan, että hitto meillä on kova bändi. Se on ihan paskaa.”

”Me tulimme sieltä pystymetsästä Annan kanssa kirjaimellisesti. Muutimme sattumalta Vaasankadulle. Meillä ei ollut mitään hajua, mikä se on. Siellä oli halpa asunto”, Karjalainen sanoo.

”En ole niin kiinnostunut jauhamaan, mutta siellä kuppilassa tykkään kyllä istua.”

Lisää luettavaa