Tammikuussa ensimmäiselle omalle klubikeikalleen saapuvalta Lxandralta uusi single

Berliinissä asuva suomalaisartisti julkaisi debyyttiep:nsä lokakuussa.

21.12.2019

Suomalainen, Berliinissä asuva pop-artisti Lxandra julkaisi eilen perjantaina (20.12.) uuden kappaleen Other People. Artistin lisäksi kappaletta on ollut tuottamassa myös Perttu Kurttila. Voit kuunnella kappaleen uutisen lopusta.

Lxandra kuvailee uutta singleään seuraavasti:

”Levitä rakkautta ympärillesi ja rakasta ketä haluat rakastaa, koska miksi hitossa ei! Rakkaus välillä kestää ja toisinaan ei, mutta se on aina kokeilemisen arvoinen.”

Lxandran ensimmäinen oma klubikeikka on Helsingin Tavastialla 23. tammikuuta.

Artisti julkaisi debyyttiep:nsä Another Lesson Learned 25. lokakuuta. Ep sisältää kuusi kappaletta, joista singleinä julkaistiin kappaleet Flicker, Dig Deep, Swimming Pools sekä Dip My Heart in Confetti.

Artisti kuvaili ep:tä sen julkaisuaikana seuraavasti:

Another Lesson Learned on kokoelma biisejä asioista, joita olen käynyt läpi tässä parin viimeisen vuoden aikana. Jotkut biiseistä on kirjotettu jo melkein kolme vuotta sitten, jotkut kaksi ja yksi niistä puoli vuotta sitten. Yhdistävä tekijä on se, että ne kaikki kertovat eri asioista, mitä olen oppinut itsestäni ja elämästä. Tärkein niistä on ollut itseni kunnioittaminen ja rakastaminen.”

Lisää luettavaa