Tampere Jazz Happening valtaa Tampereen tänä vuonna jo 38. kerran. Lokakuun lopulla ja marraskuun alussa 31.10.– 3.11.2019 järjestettävä festivaali keskittyy tänä vuonna erityisesti ranskalaisjazziin, minkä lisäksi festivaalilla kuullaan jazzia myös esimerkiksi Karibialta ja Japanista.
Festivaalin avajaiset ja päätöskonsertti on rakennettu teeman mukaisesti ranskalaisjazzin ympärille. Festivaali lähtee käyntiin Klubilla Spotlight on France -tilaisuudella, jossa lavalle nousevat Melusine, Three Days of Forest ja House of Echo. Samaan aikaan Pakkahuoneella esiintyvät Joëlle Léandre sekä viulisti Theó Ceccaldin yhtyeensä Freaksin kanssa.
Päätöskonsertti on puolestaan Telakalla, jossa niin ikään nähdään ja kuullaan ranskalaisjazzia, kun bretagnelainen laulaja ja harpunsoittaja Laura Perrudin esiintyy viisihenkisen yhtyeensä kanssa.
Ranskan lisäksi kuullaan festivaaleilla muusiikkia myös esimerkiksi Japanista ja Karibialta. Festivaalilla esiintyy esimerkiksi pianisti-säveltäjä Aki Takase Japanic-yhtyeensä kanssa. Heidän musiikkinsa on fuusiota improjazzista hiphopista.
Karibialta, tarkemmin Kuubasta, festivaalilla esiintyvät Omar Sosa ja laulaja-viulisti Yilian Cañizares. Jamaikan tunnelmaa festivaaliyleisölle tuo lisäksi sveitsiläispasunisti Samuel Blaserin tribuutillaan Don Drummondille.
Lisäksi festivaaleilla kuullaan musiikkia myös yhdysvaltalaisten ja portugalilaisten artistien esittämänä.
Myös suomalaisjatsi on edustettuna. Perjantaina festivaalilla esiintyy rumpali Jussi Lehtosen kvartetti, Olavi Louhivuoren perustama Superposition! sekä Manuel Dunkel Quartet.
Lauantaina lavalle nousevat Juhani ”Junnu” Aaltonen, Reijo ”Reiska” Laine ja Ulf ”Uffe” Krokfors yhdessä Joe McPheen kanssa sekä Ok:ko, ja Lauri Porran Flyover Ensemble.