Tampereen raitiovaunusuunnitelmat puhuttavat – Lapinlahden Linnut opetti vuonna 1990, miten käyttäytyä tappavassa helvetinkoneessa

Tamperelaiset! Näin käyttäytyä raitiovaunussa.

Valokuva Tammerkoskeen ajautuneesta palavasta raitiovaunusta (kuvamanipulaatio)

Raitiovaunut puhuttavat Tampereella. Tulevat suunnitelmat raitiovaunuverkoston rakentamisesta Tampereelle saivat ihmiset huolestuneiksi esimerkiksi siitä, että kuurot jäävät niiden alle, Kalevan ABC katoaa kartalta, Trump voittaa Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja tulee lama sekä tietenkin se, että ihmiset tekevät itsemurhia niiden alle hyppäämäällä.  Mikko Alatalon mukaan taas Audi-miehet eivät missään nimessä tahdo jättää autoaan keskustan ulkopuolelle vandalisoitavaksi ja ilkivallan kohteeksi ja tulla ratikalla keskustaan.

Ei, me emme keksineet näitä esimerkkejä päästämme.

Vuonna 1990 Lapinlahdet Linnut antoi Maailman kahdeksan Ihmettä -sketsisarjassaan onneksi helpotusta yhteen tärkeään asiaan. Sarjassa saatiin nimittäin yksityiskohtaiset ohjeet siihen, miten raitiovaunussa pitää käyttäytyä sen sisälle astuessaan.

Tämä on tärkeää!

Katso video alta.